Mutta ennenkuin tullimiehet ehtivät tienmutkaan, on Helmeri jo noussut mäen päälle ja kadonnut näkyvistä…
Ihmetellen siinä seisovat Herttuan isäntä ja Jakobsson. Ulrikki ratkeaa nauruun ja sanoo:
»On se poikaa tuo Helmeri! Ei sillä miehellä mennyt hukkaan sotapalvelus, kun aikoinaan Lappeenrannan hevosväessä oli…»
»Riivatun miestä, kun pysyy hevosen selässä, vaikka hevonen noin laukkaa!» kummaili isäntä.
Mutta Jakobsson ei vieläkään ymmärtänyt, minkä vuoksi Helmerille ja Alarikille niin tulinen kiire yhtäkkiä tuli. Kaikki asiat sai hän tietää, kun he kolmisin istuutuivat kahvipöydän ääreen ja Ulrikki toi pöytään täysinäisen konjakkipullon, ja vasta myöhään illalla saattoi Herttuan isäntä Ulrikin kotiaan Heikkilään, missä ensimmäisenä kohtasivat Helmerin, joka hyvillä mielin kertoi, että Alarikki söi apettaan tallissa.