»Joko lienee myynyt silkkimustan?» kysäisee Helmeri, sillä Musta oli viety eri talliin; Vintturin Santerin tieto, jota Herttuassa oli puhunut, oli ollut erehdystä, sillä alkumarkkinoista ei Viiklunti ollut silkkimustaa kenellekään kaupannut.
»Jo eilen illalla myi», selittää Nestori. »Sinä olit jo nukkumassa, et nähnyt…»
»Kenelle sai myydyksi?» tiedustaa Helmeri yhä uteliaampana, muistaen silkkimustan huonoja tapoja.
»Jällivaaralaiselle… Siinä oli meillä monenlaista hommaa, mutta hyvin kävi lopulta kuitenkin. Se ostaja tahtoi päästä koeajoon… Silloin Viiklunti kuiskasi minulle: mene ja valjasta se tumma raudikko, joka on mustan kokoinen ja näköinen… Minä heti ymmärsin… Viiklunti ja Ulrikki, sillaikaa kun minä tummaa raudikkoa valjastin, kutsuivat jällivaaralaisen tuonne saliin ja siellä juottivat niin kauan kunnes minä tulin ilmoittamaan, että nyt on silkkimusta aisoissa… saapi lähteä 'ruuvaamaan'. Pimeä oli, ja minä vein raudikon vähä syrjään, ettei akkunasta päässyt valo sattumaan… Aika lailla hutikassa näytti jällivaaralainen olevan, kun yhdessä Viikluntin kanssa lähtivät ajamaan. Ei tuntenut, ettei ole Musta aisoissa, vaikka koko päivän oli Mustaa tallissa koetellut ja pihallakin marhaminnasta talutellut… Pian palasivatkin, eivät kaukana käyneetkään… ja tuohon juuri ajettiin raudikko, ja suoraan menivät sisälle kaupan tekoon, — olivat jo hinnan sopineet, — ja harjakannuja juomaan… Silloin me, Ulrikki ja minä, riisuimme raudikon valjaista ja veimme silkkimustan sijaan…»
»No, voi sun saakeli…»
»Joo. Ja rekineen, neuvoineen päivineen kauppa tehtiin… Jällivaaralainen maksoi rahat, ja vielä ryypättiin päälle… Kun sitten aika hutikassa tulee pihalle, ei huomaa, että silkkimusta onkin äskeisen raudikon sijassa, sillä nehän ovatkin yhdenkokoiset ja pimeässä yhdennäköisetkin. Ja aikoo ajaa öitse seuraavaan kylään, Jällivaaraan päin…»
»Eikä ole kuulunut takaisin?» kysyi Helmeri nyt, vähän nyreissään.
»Ei ole kuulunut. Niin meni kuin hohtimet kaivoon», arveli Nestori.
Mutta Helmeri pudisti vähän päätänsä ja veti kulmiaan kurttuun. Hän ei näyttänyt olevan kovinkaan hyvillään Ulrikin, Viikluntin ja Nestorin tekemästä petoksesta.
»Palaa se sieltä, jahka humalastaan selkenee», sanoi hän Nestorille.
»Silloin taitaisi olla parasta, että myyjä katoaisi markkinapaikalta…»