Nestori läksi hakemaan Viikluntia ja Ville valjastamaan Alarikkia, jolla oli erityinen talli, Kuvenjusta varten kestikievarista varattu jo ennen markkinoita.
Kuvenjus ja Ulrikki jäivät vielä väittelemään, turkit päällä ja lähtövalmiina. Haaparannan Liljebäck, joka ei äskeisiin hevosmiesten puheisiin ollut ottanut osaa muuta kuin hymähtämällä hyväksyvästi silloin kun maisteltiin, alkoi nyt tolkuttaa Ulrikille ja Kuvenjukselle, että oli joutavaa nyt pimeän tullen lähteä kilpaa ajamaan… Somempaa olisi, että nyt täällä sisällä pidettäisiin hauskaa ja vasta huomenna päivän valjetessa alkaisi kilvoittelu. »Ei. Nyt ajamme», vakuutti Kuvenjus, ollen kovassa ajohengessä.
»Nyt me ajamme», sanoi Ulrikkikin. »Ja tämä on asia, joka ei kuulu muille; omallaan ajaa kumpanenkin.»
Liljebäck nokkausi Ulrikille, — oli jo ennen päivemmälläkin suutahtanut, — ja rupesi nyt puhumaan ruotsia Kuvenjukselle, Ulrikkiin merkitsevästi katsellen.
Ulrikki suuttui siitä ja alkoi haukuskella Liljebäckiä »Nälkä-Kalleksi» ja »viinaporvariksi»…
»Vet hut!» karjaisi Liljebäck Ulrikin korvaan.
»Elä kilju siinä!» kivahti Ulrikki punaisena kuin kukon heltta. »Kenen asialla Vintturin Santeri kulkee aisatiuku kaulassa, sanopa… va' saa'…»
Liljebäck kiukustui nyt vuorostaan ja nimitti Ulrikkia »haraksi».
Siitä olisi saattanut nousta kovempikin meteli, sillä miehet olivat siksi humalassa, mutta Kuvenjus komensi maanmiehensä pois kamarista… »Pois, ulos!…»
»Tänne tunket kutsumatta juomaan!» evästi Ulrikki Liljebäckiä.