Hän muisti kuin tämän illan, kun lauttoineen tämän kylän ohi olivat menossa. Ottivat lautat maihin tuohon Törmälän rantaan, ja taloon nousivat miehet. Nyt siitä oli jo kolmaskolmatta kesä kulumassa. Heinänteon aika oli.
Hän antausi keskusteluihin isännän kanssa, tämän Törmälän. Isäntä pyysi häntä heinäntekijäksi, kun kuuli, että hän oli siihen tottunut. Häntä oli aina tämä kylä miellyttänyt sivu kulkiessa, ja kun talossa tarjottiin melkoisen hyvää palkkaa, jäi hän niittomieheksi, ja silloin jäivät tukkihommat ikipäiviksi.
Sillä siitä asti oli hän Törmälässä ollut, ei tosin vuosirenkinä, mutta kesät talvet talon töitä tehden, milloin urakalla, milloin päiväläisenä.
Niin oli aika sitten lähtenyt kulumaan, ja seuraavana talvena hän jo nai Tikan Liisan, joka siihen aikaan oli karjakkona Törmälässä. Törmälä antoi silloin tuon torpan, Varpumäen, jossa ei ollut muuta kuin pirtin kehä. Sisustetuksi oli pirtin saanut ja palasen peltoa pirtin ympärille, mutta muuta ei.
Niin olivat nämä vuodet menneet, ja kaikki mitä ansaitsi kului jokapäiväisessä elämässä, ja puutekin oli hätyytellyt talvisydämen aikoina. Sillä perhe oli lisääntynyt. Oli jo seitsemän lasta, nuorin vasta alkanut kävellä.
Samuli oli jo mietteissään kulkenut tietä palasen matkaa, mutta kääntyi sitten polulle, joka Törmälän ja Alapietin rajaa pitkin nousi Varpumäkeen kylän taakse. Hiljainen tuulenhenki kävi etelästä, ja ilma oli lämmin. Komeatähkäistä ohrapeltoa oli siinä molemmin puolin polkua. Jyvä oli jo aivan valmista, sillä se tuntui kovalta, kun Samuli otti käteensä tähkän ja sormiensa välissä sitä pyöritteli.
Kauniina ohrapeltona oli puoli Törmälän vainiota. Siinä vainiossa oli hän monta kovaa päivätyötä tehnyt … tämäkin rajaoja oli hänen kaivamansa ja samoin koko vainion salaojat hänen tekemiänsä. Ja jyrkässä metsänrannassa, jossa nyt oli talon paras viljapelto, oli koko aukea hänen valmistamansa. Sakea metsä oli ollut päällä, kun hän aloitti… ja nyt työnsi ohraa kuin seinää.
Niin oli.
Oli kuin olisi ikäväksi mieli käynyt, kuin kättensä töitä katseli, vaikka iloltahan siitä olisi pitänyt, että valmista oli tullut.
Mutta ei hän nyt vain voinut siitä iloltakaan.