Oli ollut mielessä silloin kun tätä mökkiä valmisteli ja naimisiin meni, että kaivaa peltoa usean tynnyrinalan, ja kun torpankirjat Törmälän kanssa tehdään, niin silloin Törmälä antaa Takasuon niitystä palstan, josta lehmälle saapi heinää tehdä…
Ei ollut peltoa tullut kuin pari pienoista tilkkua kivikkoon. Navettaa, jota joka vuosi hommasi ja josta puhui, ei ollut vielä hirttäkään. Torpankirjatkin olivat vuosi vuodelta jääneet tekemättä — ja nyt oli jo kolmaskolmatta kesä kulumassa.
Saamaton, toimeton ja laiskako hän oli ollut?
Mutta ei hänen tuntonsa siitä soimannut. Ja sen hän tiesi, että hänellä kylässä oli ahkeran ja hyvän työmiehen nimi.
Eikä hän kuitenkaan ollut saanut säästetyksi mitään. Ja jos nyt terveys näin alkaa huononemistaan huonota, niin…
Hän oli jo aivan mökkinsä luona, jonka takana kohosi komea männikkö, metsäpalstaan yhtyen. Porstuan ovi oli auki. Liisa oli kai jo mennyt nukkumaan.
Liisa! Heidän avioelämänsä ei ollut oikein hyvää alussakaan ollut, ja vuosi vuodelta olivat keskinäiset suhteet käyneet yhä kireämmiksi. Sitä mukaa kuin perhe kasvoi ja he itse vanhenivat, sitä mukaa he tulivat toinen toiselleen kärsimättömämmiksi.
Liisa valitteli vaivojaan, toivoi navettaa ja omaa lehmää ja muistutti myötäänsä Samulille, että torpankirjat olivat tekemättä.
Olihan Samuli ottanut asian puheeksi, kun kahdenkesken Törmälän kanssa sattuivat. Törmälä oli aina silloin luvannut, että kun nyt tässä ehditään, niin tehdään… Mutta tekemättä olivat jääneet.
Liisa ei herännyt, kun Samuli astui sisälle, ja nukkumassa olivat lapsetkin. Samuli sulki porstuan oven, riisui päältään ja asettui pitkäkseen ovisänkyyn, jossa hän nyt kesän aikana oli maannut. Liisa nukkui toisessa sängyssä, nuorin lapsi käsivarrellaan. Kolme vanhempaa lasta nukkui lattialla uunin luona, johon olkipatja oli levitetty.