Ja haukoteltuaan vielä ja sytytettyään piippunsa hän silmäili ympärilleen, missä joka haaralla vilkkui niittymiehiä, kuului hauskaäänistä viikatteiden hiontaa ja jostakin etempää joelta rallatuksia.
»Taitaapa pysyä poutana vielä tämänkin päivän… ja se nyt ensiksi meillekin riittäisi», sanoi hän sitten, käveli ladon ovelle ja alkoi huudella piikoja hereille:
»Nouseppa, Maija, sieltä kahvin keittoon ja hommailemaan aamiaista!»
Sitten hän hiljaisemmalla äänellä puhui Samulille:
»Otetaanpa aamusta päivä talteen, niin pääsemme ennen auringonlaskua jo kotia saunomaan.»
Hetken kuluttua kähmivät piiatkin ulos ladon eteen. Unisina olivat vieläkin, silmät puoliummessa; massotellen ja vähäpuheisina rupesivat ensin epäjärjestykseen joutunutta pukuaan tasailemaan.
Poutainen ja kuuma oli koko lauantaipäivä. Ja kiire oli joka talon niityllä, sillä kunkin talon väki koetti panna kaiken kuntonsa liikkeelle ehtiäkseen illaksi kotia.
Lännen vaarain lakia jo aurinko kosketteli, ennenkuin Törmälän väki sai kaikki heinät suoviin. Liikkeellä olivat olleet ja ahkeroina koko päivän, mutta tarkkaan otti työ päivän sittenkin. Samuli oli ollut kaiken aikaa huonosti voipa. Ei ollut saanut syödyksikään kuin päivällisen aikana hiukkasen, ja senkin vähän oli oksentanut takaisin. Mutta merkillisesti oli sittenkin jaksanut liehua.
Mutta kun kaikki työ oli saatu loppumaan ja lähtökahvit vielä törmäladon luona juotu, ruvettiin hommaamaan kotimatkaa. Laulellen ja hyvillä mielin nyt piiatkin kantoivat eväänjäännöksiä suureen kolmilaita-niittyveneeseen, joka oli ollut viikon päivät Loueputaan rannassa. Siihen pyttyjä ja leilejä toivat, tyhjiä laukkuja, ja keskelle venettä kumolleen asettivat leveäjalkaisen, nokisen padan ja sen alle vielä nokisemman kahvipannun Isäntä ja Samuli sillä aikaa irroittivat viikatteita varsistaan ja kokoilivat muita työaseita venevalkamaan.
Ja niin siitä joutuivat lähtemään. Vene työnnettiin vesille syvävetiseen, korkearantaiseen, mutta laimeavirtaiseen Loueputaaseen, joka koukeroisena halkoi laajan Karjasaaren eri osiin.