Hanna (Istuen yksin pöydän vieressä selaillen kirjaa.) Niin. Nyt ovat taas tämän päivän työt meijerissä tehty. Nyt olisi jälleen aikaa Vähän lukeakin. Mutta miksi eivät ajatukseni oikein pysy koossa ja miksi olen niin kummasti levoton? Tänäänhän on tuo merkillinen kokous, jossa kunnalta tahdotaan apua kansanopistolle. Nyt kai parhaillaan siellä väittelevät, sillä varmastikin ukot taas vastustavat kansanopistoa. Lieneekö muita kun Ukkolan isäntä, joka kansanopistoaatetta kannattaa ja sen puolesta parhaansa koettaa. Miten käynee Villen toiveiden? Hän on ollut niin varma voitostaan, on luottanut, että yhä useamman ja useamman silmät aukenevat näkemään mikä hyöty on sivistyksestä ja opista, ja että kansanopisto kyllä saapi kannattajia kunhan ukot saavat käsityksen siitä mitä kansanopisto oikeastaan on ja mitä hedelmiä se on muualla tuottanut Ville parka! Sinä et aavista kuinka taipumattomia ja itsepäisiä meidän ukkomme ovat ja kuinka he halveksivat kaikkea oppia. Mutta koeta parhaasi jalo poika! Kuinka mielelläni rientäisin avuksesi, kuinka mielelläni uhraisin kaikki, että saisit voiton, että saisit pitäjäläisemme suostumaan avun antoon kansanopistolle! Sinun ansiotasi olisi se kaikki. Mutta pahoin epäilen, — ja taas toivon, olen kuin lastu laineilla. Oi, kun saisi varmuuden. Olihan kyllä puheesi jonka kokouksessa aiot pitää erinomainen, kun sitä vaan kuunneltaisiin ja ymmärrettäisiin. Oi, kun onnistuisit! Isäni on tähän asti ollut kiivaimpia kansanopiston vastustajia. Tänä aamuna kuitenkin oli hän vähä lempeämmällä tuulella. Mutta en usko hänenkään myöntyvän. Niin kunnon ukko kuin hän onkin, on hänellä kuitenkin omat vanhat mielipiteensä, joista ei leikillä näytä luopuvan.
Eeva-Priita: (Tulee vasemmalta.) Kuulin, että Herralan Kustaakin oli mennyt kokoukseen. Varmaan hän nyt tulee meille siinä tärkeässä asiassa. Sinä ymmärrät Hanna. Semmoinen mies ja niin vankan talon isäntä. Sinä, joka olet nuorin tyttäristäni saat kaikkein rikkaimman miehen. Vaikka hyvin toimeentulevia miehiä ovat muutkin vävymme, vaan Kustaa sentään on varakkain (Istuu sohvalle lähelle Hannaa.) Kustaa on asiasta minulle puhunut ja mainitsin minäkin sen verran ettei meiltä nuorinta tytärtäkään panna tyhjänä miehelään. (Kuiskaamalla.) Et tiedäkään että sinua varten ovat uudet kangaspuut käymässä. Sopiihan sinun Kustaalle, noin kautta rantain, mainita villoistasi, jyvistä ja muista.
Hanna: Mutta voi äiti kulta, kuinka teidän ajatuksenne ja mielenne pyörivät tuossa tavarassa ja rahassa. Ettekö ymmärrä, ettei elämän onni niistä riipu! Ja kuka tietää tahtooko Herralan Kustaa minua?
Eeva-Priita: Miks'en minä tiedä, koska Kustaa on asiasta minulle puhunut ja kuului kylälläkin kehuneen, ettei hän muista huolikaan kuin sinusta. Mitä sanoit? Riipu elämän onni! Mistä sitten? Taitaisit pian kyllästyä semmoiseen onnellisuuteen, kun joutuisit taloon, jossa ei ole kun jokunen lehmäkisura navetassa ja aitta tyhjä, että hiiret tappelevat. Hyvinpähän tulevat toimeen sisaresikin, mutta minä ja isäsi heidät miehelään toimitimmekin.
Hanna: Ei liene isä sekaantunut niihin asioihin, niin olen kuullut. Ja onnetonta ja ilotonta kuuluu sisar Maijunkin elämä olevan, vaikka isossa Heikkilässä on emäntänä…
Eeva-Priita: Kyllä Maijukin elämäänsä tottuu. Vaan ajattele sinä sitä seikkaa, että Herrala on muhkein ja rikkain talo mitä täälläpäin on ja Kustaa itse siisti mies.
Hanna: Mutta jos minä en huoli Kustaasta kaikkine hyvyyksineen.
Eeva-Priita: Enkös arvannut! Sinä olet uppiniskainen aina ja isä hupsu kun pani sinut siihen kansakouluun, niin siellä sinä juonikkaaksi oikein opitkin.
Hanna: Olenhan tehnyt työni ja toimeni ja ollut kuuliainen myös!
Eeva-Priita: Olet niinkin. Vaan miks’et sitten nyt ole kuuliainen kun Vanhempasi omaa parastasi tahtovat?