Hanna: Sentähden että käsitän sen olevan ainoastaan minun asiani. Minä otan miehekseni sen, jota rakastan.
Eeva-Priita: Kuka sitten on pulskempi mies kuin Kustaa? Eikö häntä voisi rakastaa! Semmoinen susiturkkikin kuin suurimmilla herroilla!
Hanna: (Nauraen.) Ja niin kankeat viikset kuin rautalangoista.
Eeva-Priita: Vai niin! Sinä pilkkaat! Minä ymmärrän yskän. Sinulla on tuttavuutta Perälän Villen, tuon tyhjäntoimittajan kanssa. Köyhä rotta! (Hyvillään.) Mutta luultavasti hänet nyt ajetaan pois kokouksesta, kun sinnekin tunkeutuu niitä puheitaan pitämään ja yrittää vanhemmatkin saada seuraansa samoinkuin koko kylän nuoret siihen nuorisoseuraan on saanut yhtymään. Mutta eivät suuret sanat suuta halkase. Ja jos vielä meille tulee, niin…
Hanna: Mitä pahaa on Ville teille taikka muille kyläläisille tehnyt?
Eeva-Priita: Pahaa! Eikö ole siinä jo kylliksi, että hän hommasi sen seuran, jossa sinäkin yhtä mittaa lennät ja viekasteli piiatkin siihen, etteivät jouda töitään tekemään, mutta ovat kuin hupsut. Ja siellä kaikenlaista jumalattomuutta harjoitetaan.
Hanna: Olenhan jo tuhat kertaa sekä teille että isälle selittänyt nuorisoseuran tarkoituksesta. Ja Perälän Ville on jaloin poika, jonka tunnen ja hänen lämpimät aatteensa kyllä kerran vielä voittavat.
Eeva-Priita: Mutta kuka kiittää häntä siitä, että hän puhuu ja selittää ja tyhjää toimittaa ja joutuu lopulta luultavasti Vaivaishoidon niskoille hänkin, samoin kuin enonsa Tölppö-Sakari…
Hanna: (Kiivaasti.) Sakarin tila oli toinen, hän oli köyhä. (Itsekseen itkien.) Voi, että pitää olla äiti, jota täytyy halveksia niin syvästi, niin syvästi…
Eeva-Priita: Niinpä niin. Itkun sinä panet sitten perään. (Ottaa Hannan äsken pitämän kirjan.) Ja näitä sinä luet pienessäkin välissä ja näistä sinä joutavia opit. Ei tämmöisten lukeminen ketään hyödytä. Työ ja toimi, se tässä maailmassa ihmisiä elättää. Eläkä pusertele kyyneleitä enään. Sanon sen sinulle vielä kerran, että kun Kustaa tulee, niin…