Hanna: (Ottaen nenäliinan silmiltään; kiivaasti.) Niin minä häpäsen hänet samoinkuin hänkin on häpäissyt Perälän Villen. Semmoinen tyhmä tomppeli!
Eeva-Priita: Noh, noh. Sinulla näenmä on isäsi kiivas luonto. Mutta katsotaanpas, katsotaanpas. (Menee vasemmalle.)
Hanna: Voi äiti raukka kuinka raaka ja tietämätön olet. (Ulkoa kuuluu kulkusten ja aisatiu'un ääniä ja pidätys: ptruu ptruu.)
Hanna: (Rientäen akkunaan.) Se ei ollut meidän aisakellon ääni, mutta kenen sitten? (Katsellen ulos.) Hm. Tuossa hän nyt jo on! Herralan Kustaa…
Eeva-Priita: (Tulee läähättäen vasemman puoliselle ovelle.) Kustaa tuli. Muista sanani! Komea on hevonen ja pisla-valjaat! (Katoaa.)
Hanna: No, tuleppas mokoma, niin saatkin heti vastauksen. Oikein sydämeni lyöpi, sillä vihaan tuota miestä. Miten kohteli hän Villeä kokouksessa, kun Ville puolusti kunnan parasta! Ja miten hän hävyttömästi vastustaa kaikkea edistystä! Hänellä ei ole muita ajatuksia kuin rahansa ja tavaransa. Niin köyhä raukka! (Vasemman puolista ovea raotetaan ja Eeva-Priita kuuluu puhuvan vieraalle. Hanna istuu entiselle paikalleen ja on lukevinaan kirjaa, selkä oveen päin.)
Herralan Kustaa: (Tulee sisälle, iso susiturkki yllään, punasella vyöllä köytetty ja lakki kallellaan päässä.) Päivää. Aijoin riisua turkkini pirttiin, vaan emäntä sanoi tännekin mahtuvan. Ja lämminpä täällä tuntuu, taitaapa tarjeta turkittakin. (Päästelee vyötään, mutta jättää lakin päähänsä. Hanna kääntyy häneen päin.)
Hanna: Kyllä luulen tällä kerralla tarkenevan.
Herralan Kustaa: Siellä oli meijakkaa kokouksessa, voi helkkari. Ja ihmisiä, että liha lihassa kiinni. Hauskinta oli nähdä miten nolosti Perälän pojalle kävi, ha, ha, ha. Rupesikin koko kunnan miehistöä Vastaan rähisemään.
Hanna: Tietysti kansanopistolle myönnettiin apua, niinkuin odottaakin sopii näin varakkaasta kunnasta!