Siihen hän istahti nytkin törmälle entiselle paikalleen ja katseli alta kulmain suvannolle ja Ruotsin virralle.
Iisakki saapui sinne myös ja rupesi juttelemaan. Sillä kerralla hänkin huomasi Juhanin suuresti muuttuneen. Mihinkään kysymyksiin ei häneltä saanut vastausta.
Hän tuijotti vain eteensä ja lähti sanaa puhumatta soutamaan joen poikki kotiinsa.
»Mitä se tuo Juhani sairastelee... ei se vain entiselleen näytä toipuvan», sanoi Iisakki sisälle tultuaan. »Taitaa hyvinkin murehtia isäänsä... eikä kummakaan.»
»Niin, jos ei sillä muuta ole mielessä», virkkoi Hanna.
Iisakki katsahti tyttäreensä. Mutta kumpikaan ei siitä sen pitemmälti puhunut.
———
Saatuansa aamutyöt tehdyiksi Hanna lähti huvikseen koskenrannan polkua pitkin Anttia vastaan. Heillä oli ollut niin vähän aikaa puhella kahden kesken, että oli mennyt monta päivää jolloin he tuskin tapasivat toisiaan.
Mutta nyt hän päätti koettaa, sattuisiko kohtaamaan Antin. Oli montakin asiaa, joista teki mieli kertoa.
Ohut kesäpuku yllään Hanna käveli reippaasti suoraan männikköön ja joutui siitä polulle.