Totta se oli sittenkin! Tosi oli Antin sanoma Niilo Iisakin hukkumisesta!
Mutta sitten Hanna muisti, että Juhani oli joukossa. Kuinka Heikki aikoi oman poikansa pelastaa?
Hanna ei saanut kysymyksilleen vastausta, mutta nyt hän ainakin oli täydessä tajussaan. Häntä hermostutti Kero-Pietin saarnaava ääni ja naisten uikutus.
Eipä siinä kuitenkaan senvuoksi uikutettu, että nuo onnettomat tuolla taistelivat kylmää ja kuolemaa vastaan, vaan naiset valittivat omaa syntisyyttään, jonka nyt taas tunsivat paremmin, kun Kero-Pieti heidän mustia mieliään kolkutti!
Kunpa miettisivät pelastusta eivätkä tuossa huutaisi!
Yö oli jo ehtinyt, valoisa kevätkesän yö, kylmähkö ja kirkas. Vesipisarat jäätyivät koskikiviin...
Miehet värjöttivät kylmän kosken keskellä...
Silloin näkyi Iisakin ohjaama lautta jo tällä puolen Puurnunleuan.
»Jo tulee lautta!» kuului huudettavan.
Rannalla olijat koettivat viittoilla miehille, jotta nämä huomaisivat...