Tunsihan pastori viimein ja käski istumaan.
"Vai niin. Onpa hauska tavata. Sinulla on tietysti asioita kaupungissa.
Koska oletkaan viimeksi käynyt?" puheli Plösö.
"No etkö sinä sitä muista, etten ole sitten käynyt kun hyppäsin karsserista", vastasi Tuomas, ja häntä alkoi vähän harmittaa Plösön välinpitämättömyys.
"Aivan oikein… aivan oikein. Siitähän on pitkät ajat."
"Onhan siitä. Siitäkin on jo toistakymmentä vuotta, kun te kolmisin kesää maalla vietitte."
Pastori ei tuntunut tahtovan sitä muistella. Olihan siellä tapahtunut yhtä ja toista, mitä ei olisi ollut pastorin hauska muistella.
He istuivat kauan äänettöminä. Tuomas toivoi, että Plösö tarjoaa tupakkaa, mutta kun ei kuulunut, otti hän esille oman kukkaronsa ja pani piippuun.
"Niin, suo anteeksi. Minä kun en itse tupakoitse, niin ei tule hankituksi vieraillekaan", selitti pastori.
Tuomaasta näytti, että eipä tainnut liietä tupakkaan. Köyhältä näytti kaikki, ja kovin laiha oli isäntäkin.
"Jaha. Jaa… Koska aiot lähteä kotiinpäin?"