"No anna mennä sitten!" huudettiin Herralan Kustaalle.
"Niin, annappa nyt lumiaurasi koettaa", huusi Syrjälän Jooseppi.
"Pois alta!" karjaisi Kustaa ja koetti ajaa tiepuoleen päästäkseen toisten edelle. Mutta muutkin innostuivat ja Joosepille huudettiin:
"Elä päästä lumiauraa edellesi… eipä se sillä, näemmä, pääsekään."
Mutta paksua oli lumi, niin että hevosen selkärangan yli kuohui, kun
Herralan Kustaa pyrki eellimmäiseksi. Hän tempoi ohjista, noitui ja
huusi ja vimmastui lopulta, kun "lumiaura" ei ottanutkaan mennäkseen.
Kun muut nauroivat ja tiedustelivat, paljonko vuota maksaa, raivostui
Kustaa niin, että hyppeli vihasta.
"Eipä lumiaura liikukaan. Jopa sai Herralan rikas tallivarsan hevoskaupassa", huudettiin.
Mutta kun Kustaa vaivoin pääsi lähemmäksi Syrjälän Jooseppia ja huusi, että pois alta, niin Jooseppikin läimäytti maankuulua Mustaansa lautaselle ja huusi vuorostaan:
"Kyllä tietä tulee… tulkaa perässä."
Ja Joosepin Musta, joka oli tottunut paksussa lumessa kulkemaan, asteli nytkin, entistä tietä tarkoin noudattaen, ja jätti muut pian jälkeensä.
"Eihän se sinun lumiaurasi jaksa valmistakaan tietä perässä tulla", huusi Jooseppi vimmastuneelle Kustaalle.