Siihen sattui tulemaan muitakin matkustavaisia samalla kertaa. Muuan nuori metsäherra, joka matkusti uuteen virkaansa, eräs kauppamatkustaja ja ylioppilas, jotka aikoivat mennä Lappiin asti.
Nuoria ja hauskoja miehiä he olivat kaikki, ja koska kerran tulivat tuttaviksi ja olivat yhtäälle päin matkustamassa, niin… ja kun kullakin oli eväitä matkassaan… eikä sattunut yksikään olemaan raittiusmies, niin… niin tekivät totia kelpolailla…
Olivat hauskimmillaan nousuviinassa, kun joku esitteli, että tässä pitäisi syödä…
"Me syömme seuraavassa kestikievarissa. Siellä on komeat päivälliset, sillä juuri siellä me aiomme pitää pari esitelmää", sanoivat agronoomit.
Se sopi toisillekin.
"Mitä esitelmiä te nyt pidätte?" kysyi metsäherra.
"Koetamme kehoittaa ukkoja perustamaan sonniyhdistystä."
"Sonniyht… vad fan är det?" kysyi kauppamatkustaja, joka taisi huonosti suomea eikä ollut perehtynyt maanviljelykseen.
Agronoomit selittivät asian. Ja sitten he nauroivat päälle. Ottivat sitten, koska se sonniyhdistys tuntui naurattavan, vielä hyviä matkapaukkuja ja päättivät Heikuraisella kalaseerata lisää.
Sitten he läksivät taipaleelle, hauskimmillaan humalassa kukin, läksivät kolmella hevosella, että oikein kummalta näytti, kun niin monta herraa oli yhtaikaa liikkeellä. Taival oli lyhyt, tie hyvä ja kulku nopea. Kauppamatkustaja nauroi sonniyhdistykselle ja puheli pitkin matkaa…