»Paras on, että itse käytte… ei siinä syrjäisten sovi sekaantua… ja paremmin Manta alkaakin hommaan, kun itse luonnossa käytte pyytämässä…»
Jannenkin mielestä oli Mikon puhe paikallaan, ja samaa mieltä olivat muutkin sisällä olijat.
»Kun en ennemmin hoksannut sen Mantan puoleen kääntyä», päivitteli vanha Janne ja alkoi toimittaa takkia päälleen, heti lähteäkseen Mantan puheille.
»Jopa minä siitä mainitsin», sanoi nuori Janne, vähän häpeissään siitä, ettei hän ollut pystynyt kirjoittamaan.
Vanha Janne alkoi nyt tuumata Mikolle, että Mikko, joka oli tuttava Mantan kanssa, lähtisi apumieheksi hänelle, että Manta helpommalla saataisiin kirjoittamaan. Mutta Mikko muisti samassa, mitä Päkkilä oli sanonut… Oli sanonut, että ei missään nimessä sekaantua jannenmäkeläisten asioihin…
»Ei siihen, semmoiseen asiaan, sovi syrjäisten sekaantua», vastasi
Mikko sen vuoksi Jannelle, mutta lisäsi sitten rohkaisevasti:
»Epäilemättä suostuu Manta… ei muuta kun puhuttelette hyvin, niin alkaa kyllä… Eikä kauan menekään… Konsulentillekin kirjoitti kolmessa tunnissa…»
»Olisi sentään puolta varmempaa, jos lähtisit kumppaniksi, Mikko», epäili yhä Janne.
»Ei minusta ole siihen asiaan kumppaniksi», arveli Mikko.
Ja kun vanha Janne oli pessyt kasvonsa ja ottanut paremman takin ylleen, läksivät he yhdessä Mikon kanssa takaliston polkua kävelemään, Mikko mennäkseen takaisin mökilleen, Janne Varpumäkeen Mantan puheille. Janne kulki edellä nopein askelin, sillä hän oli laiha ja pitkäsäärinen mies, Mikko talsi perässä, piippu suussa sauhuten.