Hanna oli talven ajan kutonut ja neulonut ahkerasti. Mutta sanomaton ikävä oli hänellä ollut. Vaikka Pertultakin oli tullut usein kirjeitä, vaivasi mieltä aina rauhattomuus ja epäilys, että Perttu sairastuisi tai loukkaantuisi. Jo oli Perttu vastannut siihenkin Hannan kirjeeseen, jossa tyttö puhui Amerikkaan menosta. Ei sanonut Perttu sinne mielen tekevän ja käski Hannankin heittää semmoiset ajatukset pois. Kotimaa oli hänelle rakas ja Pohjola kaikkein rakkain. Perttu oli kertonut pienetkin seikat ja selittänyt, että raskas työ tuntui hänestä nyt keveältä, kun hän ajatteli Hannaa ja tulevaa onneansa. Ja nyt hän uskoi jo varmasti saavansa Lomman velan maksetuksi. Herranen oli luvannut käydä metsää katsomassa ja aikonut ostaa suurimmat puut puulaakille.
"Ei ole Amerikka sitten mikään verrattuna omaan hauskaan kotiimme",
kirjoitti Perttu. "Täällä on keväisin linnunlauluja ja käenkukuntaa.
Yksin valvoessani kuvittelen sitä hauskaa, kun kesäisin menemme yhdessä
Hopeasaareen varhaisena aamuna heinäntekoon."
Siihen tapaan Perttu haasteli joka kirjeessä. Eikä Hanna ollut saattanut mainita mitään siitä, että Lomman velkakirja oli uloshaettavana… Mutta nyt hän oli päättänyt selittää kaikki. Ja Hanna aloitti Pertulle pitkää kirjettä.
Viraniemessä puuhaili ja toimitteli Kustaava niinkuin emäntä ainakin. Hän oli koettanut olla säästäväinen. Maito oli viety meijeriin, eikä ollut Kustaava ottanut penniäkään maitolaskuun. Pikkutarpeisiinsa oli kerännyt milloin mistäkin. Perttu saisi kaikki periä itse, palatessaan tukinajosta. Viljaa oli nyt aitassa kovasti, eikä ollut raaskinut Kustaava jouluksikaan sitä säkkiä myllyyn toimittaa, jonka Perttu oli pannut erilleen ja käskenyt leipoa siitä joululimput. Sairaalle isälle oli Hannakin usein paremman palan tuonut, ja parhaat palat oli Kustaavakin säästänyt.
Välipäätöksiä oli poliisi Kustaavalle kantanut ja selittänyt mitä kukin sisälsi. Lomman saamisia ne olivat kaikki. Mutta Kustaava oli selittänyt, ettei hän tiennyt veloista mitään, ja kun poliisi yritti isän luo, näkyi selvään, ettei tämä mitään ymmärtänyt, eikä hän mitään vastannut. Mutta ei ollut hän niistä Hannallekaan puhunut. Jokijalka oli käskenyt Pertulle kirjoittaa, mutta Kustaava ei ollut tahtonut.
Oli kevättalven kirkas päivä. Suvannon selälle paistoi päivä jo niin kirkkaasti, että silmiä huikaisi, ja joen rannalta kimalteli valkoisen hangen pinta kuin kullattu.
Kustaava kehräsi uunin luona, karja-Kreeta karttasi. Venni-poika oli vasta palannut Karhusuolta, missä oli veistellyt uuden ladon hirsiä, ja oli paraillaan syömässä.
Silloin ajaa hurautti pihaan nimismies Mustallaan, välkkyvissä valjaissa ja kulkusten helistessä, poliisi kuskinaan. Ja heidän perässään Lomma poikineen, suuret susiturkit yllään…
Kustaava kalpeni ja pahaa aavistellen käski Venni-pojan mennä sukkelaan kutsumaan Jokijalan isäntää tulemaan.
"Sano niin, että vallesmanni ja Lomma ovat täällä."