Ja kesken kaikkea johtui hänen mieleensä, että Junnon-Iikka oli kosinut Hannaa…! Ei ollut Iikka sanallakaan sinnepäin puhunut äsken, kun lautan päällä sitä tätä juttelivat… Miksei ollut? Oli vain toimitellut Perttua tukinajoon!
Mitä hän lieneekään miettinyt? Mutta ei hänen katseessaan näyttänyt petosta olevan… Oli vain ollut Pertun mielestä ystävällisempi ja osanottavampi kuin ennen… Eihän Iikka muuten huono mies ollutkaan… Ei muuta vikaa, kuin ettei osannut säästää, vaan kulutti hyvät ansionsa kortilla ja juominkeihin… Miesten komeimpia oli Iikka tummine hiuksineen ja solakkoine vartaloineen, joka oli kuin luotu tukkipoikaa varten. Helluja hänellä sanottiin olevan joka kylässä, ja joka paikkaan hän oli tervetullut… Ei ollut heillä, Pertulla ja Iikalla, koskaan ollut mitään riitaa keskenään lapsinakaan ollessa. Ja kun olivat miehiksi kumpikin varttuneet, niin harvoin yksiin sattuivat Iikan elämä kun oli vesillä ja vetten päällä, ja Perttu kiskoi maan karusta kamarasta jokapäiväistä leipäänsä. Mutta talvisin, kun Iikkakin sattui kotosalla olemaan, lainaili Perttu hänelle kirjoja luettavaksi. Mielellään Iikka niitä lukikin.
Perttu oli tullut kotitien haaraan. Hän näki ilokseen jo tuomenkukkia puhjenneen puutarhassaan ja ensimmäisen ohrakylvönsä nousseen oraalle.
Hän käveli ensiksi puutarhaansa, taittoi kukan tuomesta ja hymähti. Ja kummallinen ajatus, joka ei ennen ollut hänen päähänsä pälkähtänyt, täytti äkkiä hänen mielensä.
— Jos minä kuolen, kuolevat puunikin… Jos teistä erota täytyy… niin elämän lopetan teiltäkin…
Ja raskaasti huoaten hän käveli pihaan.
Silloin hän kuuli lasten ääniä pirtistä ja arvasi, että sisar Kustaava oli lapsineen muuttanut entiseen kotiinsa.
IV.
Koskenlaskussa maksettiin tänä kesänä hyvät palkat, ja Perttukin oli
Junnon-Iikan kehoituksesta päättänyt ansaita rahaa heinäntekoon asti.
Karhusuolla olisi ollut paljon töitä. Ojamullat odottivat hajoittajaansa ja kedot auraajaansa. Mutta Perttu oli joutunut niin ahtaisiin oloihin, ettei mitenkään voinut tänä kesänä uhrata mitään uudisviljelykselleen. Vilja oli myyty ja jaettu talvella niin tarkoin, ettei ollut riittää siemeniksi. Karjassakin oli ollut onnettomuutta monena vuonna, joten tulo siitäkin supistui hyvin pieneen, nyt varsinkin, kun Kustaava lapsineen oli tullut lisäksi syömään. Toiselta puolen oli hyvä, että Kustaava alkoi pitää emännyyttä, kun äiti kävi niin heikoksi, että tarvitsi hoitoa joka päivä; mutta toisaalta siitä aiheutui suurempaa kulutusta ja menoja.