"Hyvä isä hän on aina minulle ollut, ja parastani hän on ankaruudellaan tarkoittanut", sai hän sanotuksi ja laski kätensä vanhuksen otsalle.
Vakavakin, lempeämielisen Jokijalan isännänkin silmiin ilmausi kyyneleitä, ja hän huokasi raskaasti.
V.
Hämärtyvä elokuun ilta Pohjolassa, ensimmäisen tähden välke valoisan kesän perästä!
Vaikka päivä vielä on pitkä ja lämmin, tuntuu elokuun lopulla siltä, kuin kesän hengetär kulkisi jo vakavapiirteisenä eteläisiä maailmoja kohden. Ja vaikka valo vielä voittaa ja taivas iloitsee varhaisina, kirkkaina aamuina ja lempeinä, tyveninä iltoina, niin vaalean sinen ja yön verho kattaa sen.
Ja kun ensimmäinen tähti näkyy pohjoisella taivaanrannalla, on sen välke kuin hyvästijättö kesälle ja kuin tervehdys raittiille syksylle. Mutta alakuloiseksi käy mieli sen näkemisestä, sillä silloin on hauskin ja valoisin aika kesästä mennyt.
Perttu seisoi vielä pellollaan, jossa hän oli nostanut viimeisiä sitomia kuhilaaseen, ja katseli taivaan kantta. Omituisia ajatuksia risteili hänen sydämessään hänen siinä seisoessaan, kun hämy alkoi jo peittää etäisiä vaaroja ja metsiä, jotka vaarojen kupeilta pohottivat mustina ja totisina. Kirkas vinkka näyttäytyi vielä jättiläisaavana taivaanrannalla, johon päivä oli laskenut.
Minkätähden oli hänen mielensä niin kumman apea tänä iltana? Minkätähden sydäntä tuntui painavan raskas suru? Runsas, viljava vuosi oli tiedossa. Viinamäki oli antanut niin komean laihon, ettei miesmuistiin, vaikka kylvö olikin ollut harvaa. Ja hyvin oli tullut heinääkin. Ei ollut Karhusuokaan tekijäänsä pilkannut. Taivaan Herra oli palkinnut hänen vaivansa. Mitä hän suri?
— Velka! Velka! — soi hänen korvissaan yötä päivää. Silloinkin kaikui, kun koetti työssä unohtaa pahan mielensä ja saada rauhaa rintaansa.
Sitten keväimen ei hänen asemansa ollut parantunut, eikä hän tuntenut päässeensä vähääkään likemmäksi päämaaliaan. Kesän ansioilla ja vähäisillä säästöillään hän oli saanut ostetuksi vankan tukkihevosen, sillä tukinajoon hän oli päättänyt lähteä ensi talveksi. Hän saisi kuitenkin sen verran ansaituksi, että voisi osaksi hyvittää pienempiä velkamiehiä. Lommalla oli kiinnitys maahan, hänellä ei olisi hätää…