Mutta vasta sitten, kun iltahämyssä lähti kotiaan palaamaan, muisti Perttu, mitä varten hän oikeastaan oli lähtenyt. Kun he ehtivät laskuveräjälle, — sillä Perttu aikoi palata takaliston polkua, — kertoi hän Hannalle hopealusikoistaan ja että hän epäili sisar Erikan ne ottaneen. Oli jo niin hämy, ettei Perttu eroittanut Hannan kasvojen ilmettä, mutta tytön ääni oli muuttunut, kun hän sanoi:
"Sehän juuri onkin surkeinta, että he kaikin ovat sinua nylkemässä. Minä olen kuullut semmoista, josta en sinulle kerro vielä, mutta sen tiedän, että liian siivo ja hyvä olet kiittämättömille siskoillesi ollut… paitsi Kustaavalle, joka tietää parhaiten sinun tilasi… Palkinneeko sinun hyvyyttäsi kukaan…!"
Hanna puhui paljon muutakin semmoista, josta ei koskaan ennen ollut haastanut.
Kun Perttu läksi kotiaan päin, pyyhki hän kyyneleitä silmistään ja oli kompastua polun kiviin, joita pimeän tähden ei nähnyt välttää.
IX.
Päivät alkoivat käydä lyhyiksi ja pimeiksi.
Syksyn synkkä käsi oli korjannut viimeisetkin kesän jätteet, taivas oli muuttunut tummaksi ja murehtivaksi, ja yöt pitenivät pitenemistään.
Ihmiset alkoivat jo ikävöidä talvea, jääkelejä ja hauskoja revontulten valaisemia iltoja. Ja pian kelirikko tänä syksynä loppuikin. Lakkasi eteläinen liehumasta, seestyi pehmeä taivas, tuuli kääntyi pohjoiseen ja aurinko näyttäysi kylmänä ja sateettomana. Maa rupesi routimaan, rapakot jäätyivät ja valtaväylänkin rannat riittyivät.
Ei missään odotetakaan talvea niin ikävöiden kuin Perä-Pohjolassa, jossa sulan aikana ei päästä hevosella pitkälle liikkumaan. Valkoinen lumi tuo riemua mieliin, ja pakkanen rakentaa siltoja pohjattomien jänkkien ja järvien poikki. Silloin pääsee ajamaan takalistoille, erämaille ja kiveliöihin. Lyhyitä päiviä pitentävät kuutamoillat, ja milloin on kuun pohja, silloin revontulet syttyvät ja valaisevat kulkijan mieltä. Valtaväylän syvin uoma on sitkein jäätymään. Kauan se jaksaa taistella pakkastakin vastaan, ennenkun viimeinen railo on ummessa. Mutta kahleisiin sekin lopulta joutuu. Jättiläisen vankka valtasuoni on puoleksi vuodeksi lakannut tykkimästä. Mutta koskessa hyrskyt pauhaavat kaiken talvea. Se puhaltaa sieraimistaan vihaista viimaa ja kuin nyrkkiä puiden uhkaa, että vielä kahleet katkeavat, vielä uoma leviää, latu laajenee ja vangittu voima pääsee irralleen.
Mutta nyt se lepää kuin haudassaan, tuo mahtava, syvä virta ja rauhallisempi suvanto, lepää äänetönnä ja voimattomana, ja sen jäinen peite kasvaa joka yö vahvemmaksi. Kun ensi lumi tuiskusi maalle ja joen jäät olivat valkoisena tasankona, alkoi kiire heinänajo joen saarista ja puiden nounti metsistä. Syyskeleillä koetti kukin töitään jouduttaa, jotta ehtisi sydäntalven ajaksi tukinajoon. Huhu oli koko syksyn ollut liikkeellä, että tukinajoja tulisi paljon, ja kaikki talonmiehet varustausivat tukkimetsään.