Kun he tulivat Hannan kamariin, otti tyttö kaappinsa laatikosta esille monta paria uusia villaisia sukkia, uusia palttinapaitoja ja komean villaisen röijyn…
Perttu seisoi sanattomana ja katseli.
"Näitä aioin lähteä sinulle tuomaan… Miten sinä poloinen tarkenet tukkimetsään, kun ei sinulle kukaan huolehdi sukkiakaan, ja miten lienee paitainkin laita… Nämä olen tässä syysaikana kutonut ja neulonut… kas tässä…"
Ja Hanna latoi Pertun eteen pöydälle pinon sukkia ja toisen pinkan paitoja.
Ei kyennyt Perttu sanoin kiittämään, ääneti kiersi kätensä Hannan kaulaan…
"Täytyy sinusta ruveta huolta pitämään tästä puolin… Raadat vain ja maata muokkaat… etkä muista, että voipi terveytesi mennä… kun kuulut koko syksyn nytkin sukitta olleen siellä Karhusuollakin", puheli Hanna, mutta suuresti häntä huvitti Pertun hämmästys.
"Kuka sinulle kaikki kertoo?"
"Minä näin unissani", naurahti Hanna.
"Mitäs minä sinulle antaisin?" sanoi Perttu. "Eihän minulla poloisella vielä ole mitään…"
"Kun minä nyt vain saan sinut itsesi eheänä ja terveenä, niin siinä on kyllä", vastasi Hanna.