Jokijalka jatkoi:
"Minä kävin Lomman puheilla ja selitin, että niillä metsärahoilla juuri on tarkoitus maksaa hänen velkansa… Mutta hän ei ottanut kuuleviin korviinsa… Minä sanoin sitten suoraan, että hän lain varjolla viepi toisen omaa… Mutta ei sille miehelle näy auttavan… Nähtävästi hän himoitsee taloa…"
Pertun mieli lannistui niin, ettei hän ymmärtänyt sanoa mitään.
"Jos olisi semmoinen mies, jolta saisit rahat lainaan, että maksaisit Lommalle pennistä penniin, niin hänellä ei olisi enää isännöimisvaltaa", puheli Jokijalka. "Mutta Lomma tuntui sanovan, että hänellä on muitakin saamisia kuin se kiinnitys…"
"En ole siitä kuullut. Enkä usko ennenkuin näen velkakirjat", sanoi
Perttu ja alkoi vähitellen tointua.
Mutta hänen tuli niin paha olla, ettei hän enää tyytynyt istumaan naapurinsa seurassa.
"No, istahda nyt edes sen aikaa, että juomme kahvit!"
Mutta Perttu ei sanonut joutavansa. Hänellä oli kuin hengenahdistus; hirveä paino pusersi hänen sydäntään ja semmoinen hätä, ettei yhdessä kohden pysynyt.
Melkein kuin pyörryksissä hän pääsi kamarista. Ei muistanut sanoa hyvästiäkään. Mutta portaille asti saatellut Jokijalka virkkoi:
"Jos koettaisit saada lainaa siltä Juustovaaran Moosekselta. Hän on isäsi vanha uskonveli ja rikas…"