Perttu kuuli kyllä, mitä Jokijalka sanoi, ja tarttui siihen heti tokaisemalla:
"Mahtaisiko antaa minun nimeeni?"
"Käy nyt kuuloilla, kun menet tukinajoon."
Poikki peltojen lähti Perttu astumaan. Ei noudattanut talojen välistä polkua, vaan käveli mistä sattui, töksähtäen välistä lumen täyttämiin pellon ojiin. Hänelle oli äkkiä selvinnyt Lomman homma. Siksi se oli kesälläkin vain livertänyt, ettei ottaa velkaa, ja siksi se oli metsänkin luettanut ja kaikki muut vehkeensä valmiiksi miettinyt… Muu ei ollut mielessä kuin saada talo polkuhinnasta… Hopeasaaret… Karhusuot… Viinamäki… ja hänen puutarhansa… Oli jo aikaa ehkä niin miettinyt… Junnon-Iikka oli kerran syksyllä, kun olivat yhdessä ojankaivuussa Karhusuolla, sanonut, että Lomma ajatteli pojalleen Viraniemeä… Mutta ei ollut Perttu sitä silloin niin todeksi uskonut…
Iikka piti sittenkin kaikessa hänen puoltaan…
Levottomassa mielessä heräsi Pertulla sentään yksi toivo vielä. Jos auttaisi se Juustovaaran rikas, joka oli isän paras uskonveli! Hänellä oli rahaa ja maita ja mantuja. Ja kun hän myisi metsän, saisi Juustovaaran rikas rahansa takaisin… Sinne piti nyt heti lähteä… sopi poiketa Juustovaaraan tukinajoon mennessä…
Mieltä helpotti vähän se toivo. Muualta ei ollut yrittämistäkään. Oman kylän miehet eivät kyenneet auttamaan… Jokijalka kyllä auttaisi, mutta hänelläkin oli velkaa jo ennestään… hyvä jos metsällään saisi maksetuksi…
Yöllä oli Perttu niin levoton, ettei saanut unta silmiinsä. Olisi ja eläisi nyt äiti, jolle huolensa juttelisi… Äiti tietäisi jotakin… Ei käynyt Hannallekaan sanominen… vaikka Hanna kyllä varmaan oli aavistanut samaa, joskaan ei ollut mitään puhunut…
Pertun ajatukset riensivät salamoina asiasta toiseen, tapauksesta tapaukseen… Ja nyt hän muisti, että kun hän kesällä kävi Lommalla oli Lomman vanhin poika, Artturi, pihalla puhutellut ja tiedustellut yhtä toista… oli sitäkin kysynyt, oliko se Karhusuo hyvääkin suota… Eikä hän silloin vähääkään aavistanut, mikä heillä oli mielessä… Oli vielä toinenkin juttu, joka nyt johtui mieleen… Huhuna oli kulkenut, pari vuotta sitten, että Artturi oli mielitellyt Hannaa…
Ei ollut Hanna koskaan mitään Artturista puhunut eikä ollut Perttukaan kysynyt… Ruma, näppynaamainen ja juoppo se Artturi…!