ILOLA.
Ainakin vuosikymmenen. Olin silloin vielä lyseossa. Silloin isäkin alkoi tuumailla, että alkaa tutkia maanviljelystä. Ja paatinkin ylioppilaaksi tultuani mennä Mustialaan.
JURVA.
On suuri asia ja merkitys minun mielestäni siinä, että kansan omista lapsista tulee virkamiehiä. He tuntevat kansansa paremmin ja tietävät paremmin sen tarpeet kuin herrasperheistä lähteneet. Ja heti sen näkeekin erotuksen. Niinkuin tuonkin toverisi. Aivan sopimaton mies kansaa neuvomaan… Niin, mutta kesken asian taas! Luuletko ehtiväsi takasin siksi kun heinään alan, jotta olisit opastamassa, kun niittokoneella alamme niittää.
ILOLA (Katsellen taskualmanakkaansa).
VartokaapaS nyt! Joo, aivan hyvästi ehdin siksi… aivan hyvästi. Parin viikon kuluttua saapi täälläkin ketoja alkaa niittää, silloin ne kukkivat parhaallaan.
JURVA.
Eiköhän ole liian aikasta!
ILOLA,
Siinä on juuri eräs seikka, josta aijoin teitäkin huomauttaa. Yleensä on täälläkin se paha vika eli paha tapa, että heinä tehdään liian myöhään — useinkin vasta sitten kun heinä on kukkinut. Heinät kadottavat siten suuren osan arvostaan.