Semmoisia todistuksia kun saisi ja ne näyttäisi, ei muuta kuin herrat sanoisivat, että kas tuolle isännälle se annetaan kruununori hoidettavaksi, että silläpä ne näkyvät parhaat paperit olevan…
Ja niitä sellaisia todistuksia koetti kukin hankkia: papilta, nimismieheltä, kunnanesimieheltä ja yleensä kaikilta herrasmiehiltä. Mutta Nippikallion isäntä oli saanut hyvän todistuksen myöskin kätilöltä, jota usein oli sattunut kyyditsemään, kun tulinen kiire sattui ja hengen hätä oli.
Kuinka kuitenkin lie ollut, mutta pian se tiettiin koko pitäjäässä, kutka kruununoritta meinaavat. Ei ollut pysynyt salaisuutena kenenkään hiljaisuudessa päätetty homma.
Ja eräänä sunnuntaina kirkon aikana, kun sattui useampia hevosmiehiä kokoon Ahmalaan, tuli asiasta puhe.
"Kuuluu pitävän hoitaa sitä kruununoritta niinkuin enkeliä. Karvan pitää kiiltää, että kuvansa näkee, eikä saa ajaa kuin silloin tällöin", alkoi Ahmalan ruotiukko puhua.
"Kyllä se tiedetään kuinka kruununori hoidetaan", sanoi siihen
Vauhtilan Nissi ja katseli miesriviin merkitsevästi.
Siitä päästiin alkuun.
"On niitä nyt muutkin kuin sinä nähneet kruununoriita", sanoi
Nippikallion isäntä Nissille.
"Miks'ei. Mutta et sinäkään koskaan ole krunnunoritta hoitanut, vaikka nähnyt olet… On aivan eri asia hoitaa omaa oritta kuin kruununoritta", sanoi Nissi itsetietoisena.
"Ori kuin ori… Ja sillä lailla hevosen kyllä osaa kuka hyvänsä hoitaa kuin sinäkin…" arveli Nissille Jussilan Ville, tunnettu ohjamies ja varsain kasvattaja.