Herrman Nulu. Vihtori Olki.

Ja luettuaan kääri hän paperinsa kokoon lujalla verkkolangalla ja pani eväsarkkuun.

Koko pitäjässä oli sitten tietty, kutka ovat menneet kruununoritta noutamaan. Siitä oli joka talossa puhetta, ja kiivaasti arvosteltiin asiaa. Sillä ei ollut kukaan kylliksi hyvä sitä hoitamaan. Vauhtilan Nissille sitä ei olisi mitenkään suotu, sillä ei hän ollut erikoinen hevosen hoitajakaan ja hänellä oli ennestään kaikenlaisia muita "luottotoimia" hevosmaailmassa. Välivainion Jaakko kyllä oli siivo mies ja viinaton, mutta talo oli pienenlainen. Jussilan Ville oli epäilemättä hyvä hevosen hoitaja, mutta hänkin oli melkein liika raju kohtelemaan hevosia ja sanottiin rautavitjoilla välistä niitä paukuttelevan, kun eivät muuten ymmärtäneet totella. Ja hutikoissa kun sattui olemaan, niin ajoi kuin reikäpää… Nippikallion isännän puoleen menivät kaikki vanhat miehet ja vaimoväki. Se mies oli peräti laupias hevoselle — ei koskaan ajanut hölkkää myötäleessäkään ja vaikkei ollut radalla koskaan ajanut, niin suitsimies oli hyvä… Nuorempi polvi taas piti Nippikalliota kokonaan sopimattomana, sanoivat, että sonni sille parhaiten sopii sekä hoidettavaksi että ajokkaaksi.

Ja siitä riitti tinkaamista ja arvostelemista.

Ja jännityksellä seurattiin sanomalehtiä, että milloin ilmoitetaan, sillä se tiedettiin, että lehdissä sen näkee jo ennenkun hevosmiehet ehtivät kilpa-ajoista palata.

Ja vihdoin oli. Oli selvästi sanottu, että Heinärannalle on ostettu kruununori 1,600 markan hinnalla ja "tulee sijoitettavaksi talokkaan Ville Jussilan luo kirkonkylään…" Selvästi oli se sanottu ja pantu nimikin "Voitto".

Ihmeteltiin. Ei ollut siis auttanut Vauhtilan Nissiä uusi turkkinsa, ei Välivainion Jaakkoa viinattomuutensa eikä siivoutensa. Mutta merkillisintä oli, ettei Nippikallion isännälle annettu, vaikka oli niin hyvä todistus kätilöltäkin.

"On sillä tuttavia Jussilan Villelläkin herrain joukossa, ja se sen teki", arveltiin.

"Ja onhan se ollut radalla Villekin."

"Mutta ei se vaan semmoinen ajomies Ville ole kuin Nissi, sen minä takaan", vakuutti Ahmalan ruotiukko asian kuultuaan.