Ja nyt alkoi tuskallinen odotus, milloin palaavat, että nähtäisiin, minkälainen kruununori oli annettu. Väri oli jo lehdessä sanottu, tumma raudikko. Mutta millainen oli muuten? Oliko hyväntapainen? Oliko minkälainen kululleen? Minkälaiset jalat ja lautanen? Oliko jouheva? Minkälainen käynnin lahja? Sillä hyvä kävelijä, se sentään on talonpojan hevonen.
Ensiksi saapui kotiaan Nippikallion isäntä, saapui ärtyisenä ja kiukkuisena epäonnistuneelta matkaltaan. Ja oli hän keksinyt vähäisen valheen, jolla puolusteli onnettomuuttaan.
"Olisivat ne minulle sen antaneet", selitteli hän, "minulla kun oli kaikkein enimmän todistuksia, mutta kun sitten näyttivät, minkälainen on hevonen, niin minä sanoin heti, että en minä huoli… Häntyri ja vihanen raato… jo sitä saatiin kaunis kruununori monen palavan perästä… Ja jalat sitten… käyrät kuin paininpuut eikä jouhia minkäänlaisia… Herrat kysyivät, että mitä sinä mies moitit tässä hevosessa, niin sanoin suoraan eläinlääkärille, että johan tuolla on valmiit patit…"
"Patitko??"
"Aika nystyrät jo. Minkälaiset niistä sitten tuleekaan, kun vaivaan joutuu. En minä vaan veisi tammaani sen kruununoriin luo, vaikka saisin koko orhin ilman… se on viljanen vissi…"
Niin kertoi Nippikallion isäntä odotetusta kruununoriista, ja pian oli huhu levinnyt ympäri pitäjää, levinnyt ja kasvanut puolta pahemmaksi.
Mutta eräänä lauantai-iltana myöhään saapui Jussilan Villekin kotiaan.
Hänelle oli jo taipaleella kerrottu, että semmoiseksi ja semmoiseksi on
Voittoa haukuttu.
Mutta kun tuli sunnuntai-aamu, tahtoi kukin nähdä omin silmin ja omin käsin tunnustella… Nekin, jotka eivät olleet hevosmiehiä, innostuivat ja riensivät Jussilaan kruununoritta katsomaan. Ahmalan ruotiukko oli ensimäisiä, keppi kädessä astellen ja itsekseen höpisten ja muistellen entisiä aikoja, jolloin laskettiin juoksijalla kylän halki, että maailma lauloi…
Nuoria miehiä riensi parvittain ja eräässä joukossa näkyi Vanhalan leskiemäntäkin olevan. Jälempänä tulivat nimismies, virkansa puolesta, nuori pastori ja kaksi talonpoikais-ylioppilasta. Heidän seuraansa liittyi agronoomi, joka sattui olemaan luentomatkalla ja muutenkin oli innokas hevosmies.
Talli oli täynnä väkeä ja Ville näytteli ja esitteli ja kehui, kehui Voiton hyviä tapoja, kiitteli sen kauniita silmiä ja päätä… Ahmalan ruotiukko oli mennyt pilttuuseen Voiton viereen, tunnustellen ja ihmetellen.