"Aivan samannäköinen hevonen kuin kerran minulla, jonka ostin Kalajoen markkinoilla… on kuin olisi sama hevonen… Voi saakeli, kun sillä hevosella taival katkesi… Mutta meillä olikin kolmen kannun nassakka kryyvättyä viinaa, kun…"
Niin muisteli ja selitteli ukko, viinamieheksi tunnettu.
Mutta kun nimismies ilmestyi tallin eteen, niin Jussilan Ville käski muun väen poistua, että "ihmiset pääsevät sisälle".
Ja herrat katseltuaan Voittoa, joka komeana seisoi pilttuussaan karva kiiltäen kuin silkkinen kangas, ja siroja muotojaan liikutellen, onnittelivat Villeä, ja agronoomi sanoi historiallisen juhlallisesti:
"Jaa-ah. Kun Voitto on kuusikymmentä varsaa siittänyt, niin saatte sen omaksenne… On pulska hevonen, oikeaa supi suomalaista rotua."
"Niin on. Suomalaista rotua on. Nyt se saadaan tällekin perälle oikea hevosrotu", arveli siihen Ahmalan ruotiukko, joka ei ollut poistunut tallista.
Mutta kun oli kylliksi asti katseltu, jalat ja muut jäsenet tarkasteltu, kutsui Jussi parhaat vieraat sisälle tuliaisille, kutsui Ahmalan ukonkin.
Ja kun oli pari, kolme puolta kuppia tehty ja haasteltu hartaasti hevosista yleensä ja juoksijoista varsinkin, tuli kysymys siitä, mitä olisi tehtävä Nippikallion isännälle, joka niin kelvottomalla tavalla oli Voittoa haukkunut. Ja Jussilan Ville päätti haastattaa hänet. Ja hän kertoi samalla, että hänellä ja Vauhtilan Nissillä myös tulee tuima käräjaasia. Nissi oli herrain kuullen häntä haukkunut kilpa-ajoissa, kun ei muuta vihapäissään osannut…
"Mutta sen minä kuulin herroilta, että ei olisi Nissille annettu kruununoritta hoidettavaksi, vaikkei olisi ketään muuta hakijaa ollutkaan", lisäsi hän.
"Hyvin uskon", arveli tyytyväisenä Ahmalan ukko ja kumosi kuppinsa.