Aivan oikein! Pieni mustaverinen mies. Ei tuo ollut suomalaisen näköinen vähääkään! Ja silmät kiiluivat kuin pirulla päässä ja muutenkin näytti niin levottomalta.
Mutta nähtyään pojan kaivoi hän kukkaronsa esille, silmäsi päiväkirjaan ja maksoi kyytipalkan, antoi pojalle vielä puolimarkkaa juomarahaakin. Isäntä oli näkevinään, että herralla oli paljon rahaa ja että setelit olivat Venäjän rahaa…
Lempo soi! Kyllä taisi olla yks' niitä Helsingin pankinvarkaita! Mustaverisiä ne olivat kaikki olleet… tämä on päässyt tännepäin karkuun…
Isäntä koetti tarkastella, näkyisikö oudossa varkaan merkkejä, mutta ei saanut selvää. Paremmin näytti siivolta mieheltä. Liekkö ummikko!
"Onko reisaavainen yötä, vai joko lähdette yöksi ajamaan?" kysyi hän, mutta piti samalla tarkoin silmällä, ettei outo vain asetta ota näkösälle.
"Förstår inte", vastasi outo, mutta samalla hän läheni noita epäiltävän näköisiä rullia ja aikoi ottaa yhden käteensä. Isäntä säpsähti ja vilahti näppärästi porstuaan.
Ei ollut epäilemistäkään! Helsingin pankinvaras oli!
Hän meni ja kertoi emännälle, mikä vieras heillä oli.
"Sillä näkyi olevan venäläistä rahaa iso kukkaro täynnä. — Jos se lempo suuttuu, niin ampuu meidät kaikki", selitteli ja epäili hän.
"Mitä se tahtoo? Onko se yötä?" tiedusteli emäntä.