"Se on ummikko. Ei sanaa ymmärtänyt, kun puhuttelin… Pitää laittaa heti sana vallesmannille ja poliisille. On varotettu, kuulin ma, vallesmanneja tarkoin katsomaan jokainen reisaavainen…"
Mutta emäntä oli rohkeampi ja viisaampi kuin isäntä ja selväsanaisempi, sillä isäntä särki ärrää pahemmin kuin Lemun lukkari, ja ässä sissutti kuin lipeässä.
"Annas kun minä käyn puhuttelemassa. — Sinusta ei saa selvää tuttukaan, jopa sitten vieras", tikasi emäntä ja läksi vierasta puhuttelemaan.
Koetti panna kaiken kielitaitonsa liikkeelle, että vieras ymmärtäisi.
— Varthän… se on, että mihinkä… Suola se on salttiavatuapröö… ja äkmanni… se on, että tahdotko munia… Ikke petala… se on, että terve tuloa, ja äjöös on, että kiitoksia paljon… — muisteli emäntä mennessään.
Mutta emännän nähtyään alkoi vieras, joka kynttilän valossa selaili kirjaa, emännälle hokea:
"On nälkä… leipää, voita, maitoa, lihaa, juustoa… ruokaa…"
"Ruokaako?" kysyi emäntä. "Miks'ei. Sitä vain saapi. Te taidatte ollakin suomalainen?"
Vieras ymmärsi, sanoi olevansa suomalainen ja matkalla Lappiin asti.
Emäntä käsitti hyvin ja lähti toimessaan ruokaa vieraalle hommaamaan.
Mutta isäntä oli mennyt vallesmannille ilmoittamaan ja kaikille vastaantulijoille sanoi, että jo oli yksi pankinrosvo satimessa, joten tarvitsisi tulla apuun…