Pelotti emäntääkin sentään. Nyt vasta hän muisti, että joku pankkirosvoista oli osannut suomeakin — niin oli lehdistä luettu. Ja olikin vähän oudon näköinen, tumma kuin mustilainen ja silmät kiiluivat kuin pakkastähdet… Ja kuka sen tietää, kuinka monta pistoolia sillä saattoi olla… Koetti nöyränä ja sukkelasti toimittaa ruokaa pöytään, ettei pääsisi pahastumaan… Mutta siivosti se näytti olevan, lueskeli kirjaa vain ja haukotteli pitkään…
"Vassakuu!" käski emäntä, kun sai kaikki valmiiksi.
"Jahaa, jaha", sanoi vieras ja kaivoi povitaskustaan jotakin.
Emäntä oli pyörtyä ja alkoi rukoilla:
"Elkää Jumalan tähden… en minä ole teitä ilmiantanut… voi hyvä isä…"
Mutta hän rauhoittui, kun näki, ettei vieraalla ollutkaan kuin pieni pullollinen paloviinaa.
Samalla kuului kolinaa porstuasta ja pihalta ääniä. Vallesmanni ja poliisi ryntäsivät sisälle ja joukko miehiä perässä, kovasti varustettuina…
"Hva fan? Är det du! (Mitä saakelia? Sinäkö se oletkin!)" kuulivat he vallesmannin sanovan ja menevän paiskaamaan kättä pankinvarkaalle.
Ja jälestäpäin kuulivat, että luultu pankinvaras olikin vallesmannin vanhoja tuttavia Helsingistä, maanmittari, joka oli matkalla Lappiin.