Maalaisetkin tulevat levottomiksi tänä rauhattomana aikana. Eikä se kummaa olekaan, kun joka viikko saapi sanomalehdistä lukea mitä hirvittävimpiä tekoja…
Varsinkin ovat pommit ja pomminheittäjät herättäneet "ansaittua huomiota". Niistä kun ei saa selvää miten ja mistä ne ovat tehdyt, joilla sellainen yliluonnollinen voima on…
Aina kun uusi pommiräjähdys, dynamiittilöytö tai muu sotainen tapaus luettiin lehdistä, arveltiin sen johdosta monet tunnit iltaisin, ihmeteltiin ja manattiin maailman pahuutta, ja sen lopun ennustettiin olevan tulossa…
"Kaikki merkit ennustavat maailmanlopun lähellä olevan", sanoi profeetallisesti Vanhalan vanha vaari.
"Niin on. Niin on", huokailivat ja myönsivät muut läsnäolijat.
Vuotilaan, johon Helsingin lehtiäkin tuli, kokoontui iltaisin paljon kyläläisiä kuulemaan uutisia maailman menosta. Oli kuulijoiden joukossa nuorta, vanhaa, naista, miestä, ja yksi yhtä arveli, toinen toista.
Vuotilassa oli ruotilaisena Kolu-Olliksi sanottu, mielenvikaa sairastava mies. Hän oli nuorempana paljo maailmaa kulkenut, ja omantunnon vaivoissa hänen sanottiin mielenhäiriöön tulleen.
Ja kun iltakaudet luettiin ryöstöistä ja murhista, eivät ne näyttäneet Kolu-Ollia vähääkään liikuttavan, mutta kun hän kuuli pommeista puhuttavan, nauroi hän salaperäisesti penkiltään uunin luota, nauroi kummallista nauruaan, pörröistä päätään pudistellen.
"Mikä se Ollia naurattaa?" tiedustelivat muut.
Mutta Olli vain naureskeli, ei sanonut syytä iloonsa, mutta välisti oikein ääneensä nauraa virnisteli.