Ilta käy jo myöhäiseksi, mutta kukaan ei malta lähteä kotiaan. Väittelijät eivät tahdo antaa voittoa toisilleen, ja ne, jotka kuuntelevat, ne eivät malta… ei vaikka. Kaikkia miellyttää tämä hauska ja sekainen kiista, joka kiivaimpain kesken on muuttunut melkein tappeluksi…
Jo viho viimein nousee korkea oikeus ja juoksujalassa rynnistää lautamiesten lauma pöydän luo, hyvillään ja naurussa suin. Ja saatuaan kurkkuaan kastella liittyvät hekin väittelijäin parveen…
Ja ohi puolen on yö, kun yleinen väsymys erottaa riitakumppanit.
Mikä puolue sitten lie voitolle päässyt?
KUN VIINA LOPPUU
Motto: Vuonna kuusikymmentäkuus
tehtiin Suomeen laki uus
— — —
enkä tiedä mitä mun pitää näkemän
vuonna tuhatyhdeksänsataaseitsemän.
Ne loppuvat nyt heti meiltä maalaisilta nuo hauskat kaupunkimatkat, kun hienoimmillaan humalassa sieltä palattiin, iloisia lauluja laulettiin ja oli "kaukana kavala maailma". Aivan varmaan ne loppuvat. Ei ole enää ilon päivää monta, ei enää povemme pullota, eikä tamminen nassakka reen sevillä könötä, kaupungista palatessamme. Emme enää niinkuin ennen palaa iloisina miehinä, rikkaina ja rentoina… Alakuloinen on mies ja mieli hapan, pää tyhjä ja tylsä ja sydänkin hakkaa veltosti kuin ruotiukko…
Ainoan ilomme vievät — vievät viinakullan, joka sentään, niinkuin Jukolan Juhani totta puhuen sanoo, on "iloksi ja lohdutukseksi meille kaarneenpoikasille…"
Kaikki merkit viittaavat siihen, että hävityksen päivä tulee ja murheen päivä meille viinamiehille. Merkkitapaus!
Minua kauhistuttaa ajatellessani kaikkia hyviä ystäviäni tässä ja muussa maailmassa, ajatellessani tuonkin Prakkulan vaarin tunteita, kun hän tuimana ja kivana miehenä astuu pitkin alastomia, äänettömiä kaupungin katuja, kahden puolen silmäillen, missä anniskelu on, missä vähittäinmyynti ja missä… missä? Ja kun hänelle nauretaan vasten naamaa ja akat portin pielestä huutavat: