"Herra jee… mistä se on tuo ukko, joka kysyy viinapuotia … herra jee… onko se hullu?"
"Mikä lie maan tollikko", huutaa toinen akka vastaiselta portilta.
Ajatella mitä Prakkulan vaari silloin tuntee! Olisipa, että saisi pari hyvää puolikuppista — sitä tisleerattua —, että pääsisivät veret liikkeelle, niin näyttäisi noille ämmille, eivätkö pakenis pöksiinsä.
Toden totta. Tämä on rangaistukseksi meille miehille, jotka pitkän aikaa olemme herroina olleet ja niin kovin harvoin akkaväelle ryypyt antaneet. Nyt vaimoväki alkaa vuorostaan komennella ja "äänestää", niinkuin muistelen Turun arv. poliisimiehen suomentaneen sanan oljud. Ilmanko Sepeteus kanttori, joka kuitenkin oli kohtuuden mies, sanookin: "Naisvaltikka on murheellinen merkki, — se maakuntain häviötä ennustaa. Roomassa, koska tämä ankara valta lankeemukseensa kallistui, hallitsivat portot, nartut ja naasikat, ja mies vapisi…"
Ja niin käy meilläkin. Niin minä uskon. Viittaavathan kaikki merkit siihen… merimerkitkin…
Minä tunnen monta vanhaa miestä, jotka ovat toivoneet kuolevansa nyt tänä talvena tai viimeistään keväällä, ettei heidän tarvitsisi tuntea sitä puutetta… että pääsisivät näkemästä tämän katoovan maailman surkeutta. Luultavasti heidän rukouksensa kuullaan…
Kun ajattelen sitten sitä villiä riemua, jota raittiusväki johtuu tuntemaan! On sitten yhtä ainoaa jupileerausta viikoittain — aivan varmaan…
Olen näkevinäni suuren salin raittiusväkeä täynnä. Siellä iloitaan. Voitto niin loistava on saatu, huutaa pitää. Kadulle kuuluu loilotus ja laulu… Siitä kulkevat Prakkulan vaari ja Yliniemen Hermanni sivu… heistä tuntuu niinkuin kuulisivat tuttuja ääniä ja ennen kuultua loilotusta… Ilo ja riemu täyttää sydämen ja hauska aavistus ja toivo mielen. Siellä on vielä entistä hauskaa hommaa… kuulethan tuota loilotusta… aivan samaa kuin ennen hauskoina päivinämme…
He rientävät juoksujalassa kohti suurta salia.
Mutta portilla on poliisimies, joka sanoo: