Silloin alkoi jo "aatteistaan" puhua, routavuosista ja tästä nykyisestä senaatistamme. Mutta kun ei saanut mitään aikaan omassa kylässään — sillä sen mitä hänellä oli sanomista, tiesivät muutkin, — suori hän sukset jalkoihinsa ja hiihteli pitkät matkat laitapitäjään. Siellä olivat lyömättömät maat ja kiitolliset kuulijat. Ja niin kerrotaan kylällä, että vähä väliä on Maikkulan Eemeli kirjoittanut meijeriherralle, antaen tietoja, kuinka hän työssään menestyy, ja ilmoittaen missä määrin hänen puolueensa kasvaa. Sillä — niin kerrotaan myös — tuo meijeriherra on ikäänkuin hoijakan vapa, jonka ympärillä töitä tehdään ja piiriä laajennetaan. Mutta koska täällä pohjan puolessa ei ole kuuluvissa eikä näkyvissä toista niin innokasta ja sievätekoista miestä kuin Maikkulan Eemeli ja koska hän kuuluu meijeriherraltakin saaneen suuret kiitokset innokkaasta, isänmaallisesta työstään, on hänelle annettu kunnianimeksi "Pohjoisnapa".
Jopahan näkyy olevan Eemeli kotonaan, poikki pihan näkyy menevän… ja tänne päin silmä… ja näkyy nyt puhuttelevan outoa miestä kuistin edessä. — Kun hiihdän aivan vieritse, niin kuulen Eemelin sille toiselle sanovan:
"Meidän on voitto oleva… isänmaa on pelastettava…"
Niin isänmaallinen mies on Maikkulan Eemeli!
Vai luuletteko, että hän tyhjää on isänmaalle tarjonnut! Ei suinkaan. Sillä hän on painostaan kevennyt lähemmäs kymmenen kiloa — nyt tänä talvena kevennyt, hiihtäessään laukullinen "luvallista" kirjallisuutta selässään, pitkin ja poikki pitäjää.
Eemeli Maikkulasta puhuessani muistan toisenkin kummituksen: tuon
Yliniemen Susannan…
Tavallinen ihminen oli Susannakin viime syksyyn asti, mutta siitä saakka on ollut kuin lentävä lintu. Ei sitä uskoisi, että ihminen niin saattaa muuttua. — Mikä lie ollut joku kristillinen asia, jonka vuoksi maailmanmainio, ikuinen neiti Käkikoski kävi tässä meidänkin kylässä…
Ja hänestä se oppi Yliniemen Susannakin. Alkoi saarnata ja "tehdä selkoa". Ja koska Susanna oli neiti Käkikoskella nähnyt komeat rillit ja koska hän uskoi, että rillit kuuluivat agiteeraustoimeen, hankki hänkin sellaiset ja silmäili niiden takaa samoinkuin oli nähnyt neiti Käkikoskenkin silmäilevän…
"Sopiihan nämät minulle?" oli hän kysynyt tuolta Auttosen Penjaamilta, joka on oikein komea poika, mutta suuri hulivili ja tyttöjen ystävä.
Mutta ei ollutkaan Penjaami vastannut, oli vain pyrkinyt likemmä
Susannaa, että hän ottaa ja halailee ja kukaties suuteleekin…