Mutta siitä oli Susanna suuttunut ja sanonut niinkuin oli arvellut, että neiti Käkikoskikin olisi sanonut.
* * * * *
Olenpa tässä miettiessäni hiihtänyt useita taloja sivukin.
Nyt olen Pekkalan luona. Mitähän siellä Pekkalan vanha vaari miettinee? Olisipa sitä soma tavata, että kuulisi mitä ukko, vanha viinamies, näistä nykyajan asioista arvelee. Siinä on ollut kiva mies aikoinaan ja terve ja niin juoppo, ettei tiedä vanhempikaan kansa täällä semmoista, niin väkevää viinamiestä olleen. Entisestä talostaan on ukko saanut eläkkeen, mutta vieläkin hän, kun osuu maille pääsemään, ottaa kovat ryypyt, niin parantumaton on, vaikka on jo liki kahdeksankymmentä iältään. Hänen entiset markkinatoverinsa ja hauskat pomoveikot ovat jo aikoja sitten olleet maan mustissa mullissa. Hän, Pekkalan ukko, on tänne jäänyt ikäänkuin muistomerkiksi entisiltä ajoilta. Sillä verrattoman parempina pitää ukko entistä aikaa, jolloin ei ollut rautatietä, vaan hevosilla kuljettiin pyörryttävän pitkiä matkoja. Hämeen maassa on ukkokin monta kertaa käynyt ja mielellään muistelee matkojaan. On niillä retkillä ryypätty, viikoittain herkeämättömässä humalassa, ja hauskaa on ollut…
Mutta tuossapa ukko tuleekin, keppi kädessä astelee.
"No päivää, vaari. Mihin vaari nyt on menossa?"
"Menen käymään Tikkalassa… Fransi kuuluu tulleen kaupungista ja oli pyytänyt tulemaan, että häneltäpä taitaisi löytyä puoleen kuppiin", ilmoittaa ukko naurussa suin.
Verrattoman vankka ja terve hän näyttää olevan vieläkin, vaikka sitä taitaisi olla melkoinen lampi, jos kaikki viina olisi yhdessä, mitä hän on juonut…
"Kun välistä, kun hyvin oli voitettu markkinoilla, juotiin kaksi ja kolmekin viikkoa, etten minäkään joutanut housuja ollenkaan jalkaan panemaan sinä aikana… Mitä ne tämänaikaset juopot… jonkun vaivasen litran…"
Punainen on vieläkin naama niinkuin kuparikattilan kylki.