Ne astuvatkin reimasti, millä hattu, millä vanha kakilakki päässä.
Mutta jälkimmäiset ovat köyhempää sakkia. Heillä ei ole laukkuja, joka on tukkipojan valtakirja. Ei näy heillä uljaita, uusia tukkisaappaitakaan. Mustassa säkissä on heillä "maallista tavaraa" mitä on, ja veltompi on heillä käyntikin.
"No nytkö jo tukkijoelle? Talvihan nyt vielä on!"
"Niin on. Mutta ensi viikolla on kova suvi, joka kaikki pikkujoet tulvilleen nostaa", vastaavat he.
Ja sen olen merkinnyt, että siitä päivästä saapi alkaa kevättä toivomaan, ja epäilemättä se tuleekin. Niin, että tahdoin vain lyhyesti sen tässä sanoa, jos sattuisi niinkin tietämättömiä, etteivät sitä jo ennestään tiedä.
* * * * *
Nyt tänä keväänä on ennustettu varhaista kesää. Ja siltäpä taitaa näyttääkin. Mutta minä epäilen. Ei ole näkynyt yhtään tukkipoikaa vielä liikkeellä.
Tuskin kenellekään on käynyt niin hullusti kuin Mustapään Iisakille, joka on vihollisen visu ja saita, rahan ahne, että vapisee, kun näkee markan. Kuinkapa kävi?
Kävi niin, että oli Iisakilla heiniä kosolta myydä. Kävi ostajia, koska monelta taholta valitettiin rehujen puutetta. Mutta eipä myynyt Iisakki, verean hintaa heinillään piti ja pitkää kevättä ennusteli. Silloin mietittiin miehissä, mikä konsti Iisakille tehtäisiin, että myisi heinänsä tavallisesta hinnasta. — Ja hoksattiinkin konsti.
Tuli lämmin päivä, vainioilla jo päiviä näkyi ja kujat olivat paljaina. Silloin pantiin lähetystö Iisakin luo. Ja lähetystön asiana oli valehdella Iisakille, että västäräkkejä on jo nähty ja että on jo täysi kesä Oulun puolessa, lehmätkin jo laitumella.