Kuinka ne näyttävät komeilta tuossa, vaikkei niitä enää niin tarkkaan erotakaan, kun syyshämärä yhä pimenee! Nyt ne ovat parhaassa lihassaan, voimakkaimpina! Syrjäkämmen puhdasta ihraa paistien päällä! Siinä vallattavat ja sieraimillaan kuin ilmaa nuuskisivat! Eivät vainustele mitään. On tuulen henki vastaan…
Mutta jopa oli kumma, että tuohon sattuivat juuri nyt…!
Matti unohtaa kaiken muun ja sellainen kiihko syttyy hänen veressään, ettei seisomassa tahdo pysyä. Vikkelästi tempaa hän pyssynsä olan takaa, liikkuu hiljaa ja kääntää pyssynsä piipun sitä suurempaa hirveä kohden, jonka pää on Mattiin päin…
Samassa paukahtaa pyssy… hirvet hyppäävät metsää kohden, johon toinen vilahduksella katoaa, mutta toinen jää polvilleen keskelle niittyaukeaa, korahtelee siinä kerran kaksi ja rysähtää kyljelleen, koipiaan viskellen…
Matti näkee lymypaikastaan, että jo osui, mutta hän ei liikahda vielä paikaltaan, katselee vain, silmät kiiluen, kuinka hirvi kuolonkamppauksessaan koipiaan viskoo ja reuhtoo ruumistaan sinne tänne…
Ei kuulu mitään ympäriltä. Ei ääntä, ei hiiskausta. Kaiku, joka on kertonut pyssynlaukauksen äänen ympäri suuria vaaroja ja laajoja metsiä, on tauonnut. Syyshämärä yhä lisääntyy ja taivaalta loistavat tähdet…
Silloin uskaltaa Matti liikkeelle ja lähestyy komeaa, suurta saalistaan… Hän hymähtää tyytyväisenä; semmoista hirveä ei hän koskaan ennen ole saanut.
Matti löysää laukun selästään, asettaa sen mättäälle ja pyssynsä sen päälle. Hän hakee kuivia puita metsiköstä ladon takaa, sytyttää nuotion ja ryhtyy sen valossa nylkemään…
Matti on turvassa täällä, kaukana sydänmaan kiveliössä. Ei tänne kukaan arvaa tulla näin pimeänä iltana eikä Luikejoen kautta kulje kenenkään tie… Vaarallisemmassa paikassa oli toissa syksynä. Mutta hyvin kävi silloinkin, vaikka aivan likeltä meni kaksi miestä ohi…
Matti nylkee nuotion valossa ja miettii, että jo tuli lihanpuolta ensi talveksi. Hän paloittelee lihat miehen kannannaisiin paloihin, köyttää vuodan kääröön ja kantaa kaikki latonsa suojaan, ne sieltä vähin erin kotia noutaakseen. Sisälmykset paiskaa hän Luikejokeen, joka niitä lähtee kuljettamaan myötävirralle, hän hävittää nuotion ja palamattomat kekäleet viskaa veteen. Ottaa matkaansa mitä jaksaa ja lähtee kotiaan päin kävelemään hyvää, kuivia maita vievää niittypolkuaan.