"Toisenlaista se oli elämä muutenkin. Ei joudettu iltasin jouten olemaan. Rekiä, koreja, kelkkoja tehtiin, astioita uurrettiin… vaimot kehräsivät ja kutoivat… Nyt kylää kulkevat, ja jos kotona ovat, niin sanomalehden takana istuvat, etteivät kuulekaan, kun kysyy…"
"Lähdemme nyt tänne tupaan kahvia juomaan, että vaarikin tulee paremmalle tuulelle", sanoi Matti ja koetti houkutella ukkoa kahvin juontiin.
Mutta siihen tulivat äijävaarin syliin tahtomaan Matin kaksi poikaa, kymmenvuotiasta, niin ukko vielä porisi:
"Lapsensa ne vielä saattavat sairaiksi ja heikoiksi, kun aivan sitä kirottua kurnaalia antavat… Antaisivat lehmän nännistä suoraan lapsilleen oikeata maitoa, niin ei tarvitsisi joka päivä juosta apteekiin rahaa viemään eikä joka näkemällä lääkärin neuvoja kysellä… Ruuan olen aina itse syönyt ja lapsilleni antanut ja vankkoja ja terveitä ovat, vaan näistä ei tule kun vaivaisia, sinisiä soikeroita, jotka vikisevät tautiaan öin päivin…"
Ja ukko otti molemmat pojat polvelleen ja sanoi:
"Lähdemme tästä äijävaarin kamariin, niin äijävaari antaa pikkupojille voileivät…"
Sanoi ja meni poikain kera äkeänä äijänä kamariinsa.
Mutta kun me Matin kanssa menimme tupaan ja emäntä sinne toi kahvia, niin Matti virkkoi:
"Alkaa vaari käydä vanhemmiten niin 'krantuksi'".
"Ehkäpä äijä sentään on monessa asiassa oikeassakin", sanoi siihen emäntä, joka tuntui pitävän vaarin puolta.