"Ja nimi kuin nimi", taas toiset.
"Niin minustakin", Anttikin tuumasi.
Kaikki oli siis pelkkää iloa näyttelyssä, hauskaa ja hupaista, onnellista aikaa.
Mutta kerran tuli noita kokkolalaisia, jotka eivät ymmärrä suomea kuin jonkun sanan. Hekin olivat kuulleet Tösselistä puhuttavan ja halusivat sen nähdä. Heidät opastettiin Tösselin pilttuuseen.
"Ä' de' herr Stössel?" kysyi muuan ja löi Anttia olkapäähän.
"Tösselikö?" kysyi Antti.
"Ja, är ni herr Stössel?"
"En minä ymmärrä!"
Ne naureskelivat vielä lisäksi, nuo kokkolalaiset; olivat kai tulossa
Väinölänniemeltä, koska haisivat konjakilta.
"Mitä te meinaatte?" kysyi Antti.