Siten sai Aapo aina tarkat tiedot jauhojen hinnasta. Ja kotikylässä oli säkin hinta säännöllisesti kahta markkaa kalliimpi, rahti teki erotuksen.
Ja sai siinä Aapo pikilankaa punoa ja naskalia käyttää, jos mieli leivässä pysyä. Mutta leipää heillä vain oli, ei ollut koskaan entinen säkki päässyt loppumaan, kun toisen Aapo nouti. Välistä täytyi ottaa velaksikin ja maksaa sitten kun ehti neulomalla saada.
Mutta vuosi vuodelta kasvoivat lapset; pienimmätkin jo naukuivat leipää, ja vanhemmilla piti olla pitkin päivää pala suussa kuin poroilla.
Alkoi puute hätyytellä Aapo Suikin perhettä, varsinkin kun jauhot toisinaan nousivat hulluun hintaan. Aapo teki päätöksensä, päätti lähteä Amerikkaan, josta hänelle sukulaiset olivat luvanneet tiketin lähettää.
"Ikävään sinä sinne kuolet", sanoivat hänelle ihmiset.
"Vaan eihän täällä elä, kun jauhotkin taas ovat kohonneet hinnassa."
Ja niin oli hänen Amerikkaan lähtönsä lykkääntynyt ja lykkääntynyt.
Mutta toissa syksynä jauhot taas kallistuivat. Iso-Joonas palasi kaupungista ja poikkesi Aapon pakinoille, siksi aikaa kun hänen hevosensa syödä rauskuttaisi vähän heiniä.
"No jauhot ne taas ovat kallistuneet", sanoi Aapo heti Joonaalle.
"Niin ovat. Eihän niitä enää köyhempi kansa jaksa ostaa mitenkään. Vaan
Amerikassa niitä kuuluu taas jauhoja olevan", lohdutteli Joonas.