ERÄS AMERIKAN KIRJE
Hän oli jo kymmenen lapsen isä, Aapo Suikki, kun läksi Amerikkaan.
Toissa syksynä meni.
Oli siinä miestä kysynyt, kun piti kymmenestä kynnestä semmoiselle joukolle leipä saada. Ei ollut itsellä maantuloa kuin vaivainen riihellinen, josta parhaina vuosina tuli kaksi tynnyriä ohria; hallavuosina ei saanut kuin lentäviä kaunoja. Olihan niissä vähäksi aikaa leipää, mutta arvata saapi, että kun koko eläminen on aivan jauhojen nojassa, niin olla niitä pitää semmoiselle joukolle. Ei ole sadan kilon säkki isokaan vieras, kun siitä leipoo, keittää vellit, puurot. Sillä ei ole köyhällä kansalla paljon muusta keittämisestä tolkkua. Syksyisin lammas, vaan paljonko siitäkään kullekin liikenee ja kuinka monena viikkona! Jauhot ne olivat pääasia.
Hän asui aivan valtatien varrella, suutarin ammattia harjoittaen. Matkamiehet pistäysivät sivu kulkiessaan hänen mökissään tupakan panemassa ja usein kahviakin kysyivät…
Eikä käynyt yksikään kaupungista palaava matkamies Aapo Suikin mökissä niin, ettei Aapo melkein ensimmäiseksi kysynyt:
"No paljonko jauhot nyt maksoivat?"
"Siinä ne nyt ovat kolmessakymmenessä, joku sentään antaa niitä Liipaun jauhoja puoltamarkkaa helpommalla, mutta paljon karkeampia ne näkyvät olevan."
"Niin ne näkyvät olevan. On niitä meillekin pari säkkiä otettu tässä…
No ei kuulunut helpponevatko?"
"Eipä sanottu halpenevan. Arvelivat kevätpuoleen vaan kohoavan…"
"Kovaapa kuuluu."