Eikä hänen käynyt kieltäminen, että se tehosi häneenkin, kun hän kuuli käräjistä puhuttavan. Nuoremmat lautamiehet juoksivat hänen luonaan neuvoja kysymässä monenlaisista lakiasioista.
Silloin hän aina tuli lakituulelle ja selitti laajalti lain henkeä, unhottaen, että hän ei enää ollut haastemies.
Mutta kun sitten nuoremmilta lautamiehiltä kuuli miten nykyään oikeutta istuttiin, hämmästyi hän suuresti. Ja silloin hän ei enää voinut haluansa hallita, vaan varustausi matkaan yksin tein toisten käräjämiesten kanssa.
Käräjiä istuttiin vielä samassa paikassa, jossa ennenkin, mutta entiseen verraten olivat ne näinä vuosina olleet peräti lyhyet. Kun ne ennenaikaan kestivät neljä, jopa viisikin viikkoa, ehdittiin ne nyt suorittaa viikossa. Ja se se juuri vanhaa herrastuomaria, Mooses Kivirovaa, kummastutti.
"Ei siellä taida enää olla entisiä meininkejä ollenkaan, kun vanha tuomari ja vanha vallesmanni ovat kuolleet", arveli hän jo matkalla.
Mutta kun hän asiainjakopäivänä ajoi käräjätalon pihaan, riemastui mieli niinkuin ennenkin. Tuttuja miehiä pyörähteli siinä pihalla, sikarit hampaissa roihuten niinkuin ennenkin. Hevosia oli piha täynnä, ja pitäjäläisten puolelta kuului puhelua ja naurua.
Vanhat tuttavat tulivat kättelemään, iskipä jokunen silmääkin, että olisi sitä vähä täällä povitaskussa…
Ja päästyään sisälle ja saatuaan sikarin palamaan, antautui hän puheisiin.
"Onko sitä herrastuomarilla täällä omaa asiaa, vai onko todistajaksi haastettu?" kysyivät.
Ei ollut omaa asiaa eikä ollut kukaan haastanut todistajaksikaan, vaikka hän sitä sydämessään oli toivonut.