"Saivatpahan vihdoin sen roiston kiinni", sanottiin Vallerille.
Vallerista oli olemassa kertomus, että hänet oli kerran tappelusta ja pahasta elämästä pantu kiinni ja lähdetty viemään linnaan. Mutta kun tulivat linnan portille, teki Valleri tenän, ryöstäysi irti poliisien käsistä, läksi juosta livistämään ja sillä tiellä on. Toista poliisia oli iskenyt nyrkillä naamaan ja toista potkaissut sydämen alle. Oli Vallerista muitakin juttuja liikkeellä, ja sen vuoksi hän oli poromieheksi ruvennutkin, jotta saattoi vältellä rantamaita. Ja sen tiesivät kaikki, että Valleri oli julman vankka ja sydämetön mies, joka ei paljoa toista säästänyt…
Tuossa hän nyt istui mietteissään, kun kuuli, kuinka Savinaiselle oli käynyt. Toiset miehet halusivat härnätä häntä, ja mikä arveli tuota mikä tätä.
Jo muuttui Vallerin muoto. Mustat silmät säkenöivät, leveä rinta kohoili kiivaammasti ja sieraimet tutisivat.
"Eivät olisi saaneet kiinni, jos hereillään oli, mutta helppohan siihen oli rynnistää, kun toinen väsyksissään nukkui", sanoi hän vihdoin ja lisäsi sitten:
"Olisin minä Savinaisena jonkun miehen nitistänyt!"
Sen johdosta syntyi kiivas väittely, kun toiset olivat kiinniottajien puolella ja Valleri yksin puhui ja tinkasi Savinaisen puolesta.
"Lyödään veikkaa", ehdotti Valleri lopuksi. "Minä alan Savinaiseksi, ja jos saatte kiinni ennen kuin viikon päästä, olen minä tapannut."
Asiasta alettiin tuumailla; olisihan siinä vähän vaihtelevaisuutta näin jouten oltaessa. Tehtiin semmoinen määrä, ettei saanut Valleri mennä muihin pitäjiin eikä omaankaan pitäjään muualle kuin takalistoille; ei rantamailla saisi käydäkään. Molemmin puolin suostuttiin ehtoihin, ja veikaksi pantiin kymmenen litraa viinaa, joka piti hävinneen heti toimittaa kaupungista.
Niin sovittiin. Ja oli määrä sellainen, että vasta seuraavana aamuna saadaan lähteä Vallerin jälkiä hiihtämään; Valleri lähtisi nyt heti. Sopihan se.