Valmis oli Valleri taivaltamaan, otti laukkunsa selkäänsä, suksensa suki jalkoihinsa.
"Isompi mies sinä olet kuin se Savinainen ja paljon vankempi", sanoivat toiset.
"Olinpa mikä olin, vaan muistakaakin, ettette lähde liikkeelle ennenkun aamun valjetessa", varoitteli vielä Valleri ja potkaisi myötälettä alle, metsään kadoten.
Siinä alkoivat miehet keskenänsä tuumailla ja pitää neuvoa, miten Vallerin kiinniottohommassa olisi paras menetellä, sillä sen tiesivät kaikki, että helppoa se ei ollut penikulmia laajassa kiveliössä, jossa oli jos jonkinlaisia piilopaikkoja, louhikkovaaroilla ja lyömättömissä, pimeissä korvissa. Ja oli selvää ja kaikille tiedossa, että kun Valleri vain oli valveilla ja selvänä, ei häntä tässä tapauksessa ollut lähestyminen. Vaikka läpi hän toisen miehen ampuisi tai suopunkiin heittäisi ja hirttäisi. Oli siitä Vallerista sellaista ennenkin kuulunut.
Ja tässä oli tosi kysymyksessä ja kymmenen litraa viinaa.
Mutta oli poromiesten joukossa pienoinen mustaverinen ja kulmikasposkinen lappalainen, Olliksi sanottu, joka esitteli, ettei ollut toivoakaan saada Valleria käsiinsä, ellei keksittäisi jotakin viekasta keinoa…
"Vaan mikä koukku keksittäisiin?" tiedustelivat muut Ollilta.
"Hevosen raadolle karhu tulee", arveli Olli. "Jos saisimme hankituksi litran viinaa, niin pian olisi Valleri köysissä."
Ja Ollin arvelu oli, ettei Valleri pitkältikään metsiä hiihtelisi, ennenkun johonkin asuntoon poikkeaisi. Ja kun hän oli tavallista tuttavampi Kero-Erkin kanssa, jonka mökki oli suuren Kerovaaran takana, oli hyvin uskottavaa, että Valleri lopulta koituisi Erkin mökille. Mutta koska oli tiettyä, että sekä Erkki että Valleri olivat persoja viinalle, niin nyt olisi toimitettava viinaa Erkin mökille. Mutta sen pitäisi käydä niin, etteivät saisi vihiä, kuka viinan on toimittanut; muutoin saattaisi Valleri ruveta epäilemään eikä ryyppäisikään.
"No, se nyt kyllä joltakin tuntuu. Vaan mikä sen tietää, poikkeaako
Valleri juuri Kero-Erkin mökille?"