Mutta penkillä sivuakkunan luona istui Kaaperin Kusti ja kovin oli hän viattoman ja viisaan näköinen. Väliin alkoi hän syyttömyyttään ilmituomaan ja vannoi ei kertaakaan Kurikalta puita varastaneensa. Ihmetellen ja suu auki häntä kuunneltiin ja paljon sai Kusti puolustajia. Kustin vieressä istui hänen poikansa, joka hänkin oli tullut kuuntelemaan asiain menoa, mutta Kustin vaimoa ei näkynyt. Ja yleisenä keskusteluaineena oli nyt Kustin asia. Monelle haaralle sitä arveltiin ja kova oli rähinä ja väittely, koska kukin tahtoi ilmaista käsityksensä asiasta…
Mutta porstuassa haasteli Kurikan isäntä lautamiehen kanssa, haasteli sipittäen etteivät muut kuulisi. Ja näkyi lautamies usein pudistavan päätään vastaukseksi.
Oli jo useita asioita käsitelty, mutta Kurikan asiaa ei vielä oltu huudettu.
— Taitaapa vasta jälkeen puolenpäivän ottaa Kurikan asian, arveltiin.
— Siitäpä kohta näyttää.
Mutta samalla kuului vanhan rättärin jymeä ääni huutavan:
— Talokas Heikki Kurikka ja mäkitupalainen Kustaa Hyttinen…
Vilkas liike syntyi väkijoukossa pirtissä.
Kurikka paranteli kaulahuiviaan ja Kusti korjaili rintaansa, että ääni kulkisi.
Ja juoksujalassa lie menivät pihan toiselle puolelle käräjätupaan. Mutta heitä seurasivat kaikki todistajiksi haastetut sekä liuta poikia ja vanhempaa väkeä utelijaina kuuntelijoina. Mennessään pihan poikki kuiskasi Kurikka jotakin Kustin korvaan, mutta ei kuultu mitä Kurikka sanoi.