* * * * *
Seuraavana päivänä kulki Juho mökistä mökkiin, talosta taloon selvittämässä, että kruunu on kaikille niille, jotka hevosen lihaa ovat tänä talvena syöneet ja syövät, luvannut suuren palkinnon. Sitä hän selvitti ja selvitti, vaikka hänelle naurettiin vasten silmiä. Lisäksi vielä kehui joka paikassa, etteivät muut saa palkintoa kuin hän, muut eivät ole syöneet kuin hän.
— Mutta ainahan sinä olet kieltänyt, ettet ole syönyt itse, vaan koirallesi syöttänyt, sanottiin hänelle.
— Minä saatan näyttää todeksi, että minä olen itse syönyt väkeni kanssa kaikki sen Saarelan ruunan lihat, sanoi Juho siihen.
— Onpa se hyvä, että nyt itse tunnustat.
— Paljon siinä olikin syömistä, hätä olisikin muuten ollut, arveli Juho.
Ja joka taloon, johon tuli, kehui hän, että paljon oli syömistä siinä
Saarelan ruunassa.
Viimein päätti hän käydä Järvelässä tiedustelemassa, milloin palkinto tulee.
— Polonen mies! Kuka sinulle niin on sanonut, kysyi Järvelä häneltä.
— On sitä monikin kylällä puhunut.