Henti taittoi palasen kullekin lapselle, taittoi itselleenkin murusen ja koetti suolan kanssa syödä, vaan sairaaksi kun tunsi itsensä, ei syönti tahtonut käydä.
Kun Juho palasi heinästä, toi hän tullessaan vankan sylillisen puita, joita oli kopsinut heinäin päälle korvesta.
— Näistä se tulee ilonen iltavalkea, sanoi hän kun kantoi puita pirttiin.
— Jumalan kiitos, että nämä ilmatkin alkavat lauhtumaan, sanoi Hentikin vähän paremmalla tuulella. ‘
— Kyllä tästä nyt keväimeen päästään, vaikka konttaamalla, arveli Juho.
— Saarelan emäntä on luvannut antaa kehräyksiä… aina sitä silläkin vähän saisi, kun tervennä pysyisi, sanoi Henti.
Illempana Juho sitten ilmoitti Hentille, mitä kruunu on luvannut niille, jotka hevosen lihaa ovat syöneet.
— Se nyt taitaa olla taas valetta, arveli Henti.
— Täysi tosi… kauppias minulle sanoi, että sanomalehdissä on niin ollut, sanoi Juho.
— En minä sitä voi uskoa, mutta hyvä olisi, jos tosi olisi.