Ja vielä paljon muuta selvitti Helena, selvitti ja valehteli väliin. Ja rouva oli harras kuulija. Selvitti Helena muitakin kylän asioita ja kovasti haukkui Kaaperin Kustia, Kustin vaimoa ja poikaakin.
Viimein taas selkenivät puhumaan kankaankutomisesta.
— Henti olisi hyvä kankuri, vaan hänellähän ei ole kangaspuita, sanoi rouva.
— Ei tuo minusta ylönkään hyvä ole, arveli Helena.
— Tässä toissa vuonna kutoi minulle kangasta ja erinomaisen hyvää, puolusti rouva.
Helenallakin muuttui ääni kellossa.
— Olisihan se kankuri, vaan kun eivät sen vertaa saa kokoon, että kangaspuut toimittaisivat, sanoi hän.
Viimein rouva läksi ja mennessään poikkesi hän Kumpulaankin.
Henti oli kehräämässä ja lapset tomusivat laattialla. Nuorin istui sängyssä, äänetönnä jyrsien leipäpalasta.
— Poikkesin sinuakin katsomaan. Sokea siitä taisi tuosta lapsesta tulla? sanoi rouva tervehdykseksi.