Hyvin oltiinkin rausteliaalla tuulella Kustissa. Heti annettiin
Juhollekin kahvia nisun kanssa ja Ameriikan hyvyydestä puheltiin.
— Sinne se olisi minunkin pitänyt päästä sinne Ameriikkaan, se olisi minun kotomaani, niin minusta tuntuu, tuumaili Juho.
— Nälkä ja ijankaikkinen puute täällä on Suomessa, ei täällä saa kelvollisia vaatteita ylleen, vaikka yöt päivät tekisi. Vaan näkeepä sen, että ne, jotka palaavat Ameriikasta, ovat kuin suuria herroja… Ja siellä kuuluu olevan jokapäiväinen ruoka puolta parempaa kuin herroilla täällä Suomessa, jutteli Kustin poika innossaan.
— Niinhän siellä kuuluu olevan, ihmetteli Juhokin.
— Voi kun joutuu ihminen näin vanhaksi, sinne olisin minäkin lähtenyt, surkutteli Kustikin.
— Milloin meinaat lähteä? kysyi Juho.
— No heti kun palaan tukin-uitosta, vastasi poika ja samassa lisäsi:
— Kun tästä lähtöpäivä tulee, niin tule sinäkin Juho tähän meille, minä tässä lähtöryypyksi laitan semmoista krettaa, jota ei kissa latki.
Haastelivat vieläkin Ameriikan hyvyydestä ja viimein palasi Juho kotiaan ja kummallisen kaipaavalta tuntui hänen mielensä.
* * * * *