Oli kulunut muutamia viikkoja. Kevät oli tullut, sulonen ja lämmin. Ei koskaan ollut Kumpulassa otettu kevättä niin suloisin tuntein vastaan kuin nyt, kauhean kylmän ja nälkäisen talven perästä. Ja joka paikassa tuntui kevät nyt keväältä ja oli kuin hyiset roudat, kärsimiset ja paleltumiset yht'äkkiä olisivat kadonneet sydämistä ja mieltä ilahutti auringon kultainen lämmin ja leudot etelätuulet.
Kevään kanssa palasivat laululinnutkin takaisin, palasivat vieläkin lauluillaan ilahuttamaan kylmiä sydämiä ja elämän viettiä tullessaan toivat. Pitkinä talvisina pakkas-iltoina oli moni jo ajatellut, että ne ovat kuolleet kaikki nuo ilon ja riemun saattajat, ett'eivät enään saavukaan tänne kauvas kylmään Pohjolaan, mutta ne palasivat vielä, tulivat samoin kuin ennenkin, istuivat katonharjalla, korkeissa kuusissa ja talon ympärillä laulelivat koivuissa.
Kumpulan Juhokin oli saanut valmiiksi merkillisen kirkko-häkkinsä. Tieto Juhon erinomaisesta häkistä oli levinnyt ympäri kylää ja kylän poikaset juoksivat kilvan katsomassa tuota kummallista kirkkohäkkiä, joka oli siinä vielä muista eroava, että siinä olivat vartaat rautalangasta eikä, niinkuin Juhon muissa häkeissä, pajun varvuista.
Varhain aamulla nousi Juho ylös ja alkoi siitä pirtin takaa metsiköstä pyytämään lintuja. Punatulkkua teki hänen mieli, sillä se oli paikkakunnalla rakastettu lintu korean värinsä ja äänensä vuoksi. Hän oli parina aamuna kuullut punatulkun viheltelevän metsässä lähellä ja innostunut kovin. Hän oli viheltänyt vastaan ja punatulkku oli vastannut.
Hän istui tai seisoi välistä tuntikaudet pihalla varhain aamusilla ja vihelti, vihelti lakkaamatta ja tarkasteli. Hänellä oli pyytöhäkki metsän reunalla ja häkissä viekoittelevana syöttinä pihlajamarjoja, mutta punatulkkuja ei näkynyt, eivätkä vastanneet hänen vihellykseensä.
Hän ryhtyi sitten pyytämään muita pieniä lintusia: hemposia, kivitaskuja, keltasirkkoja ynnä muita. Hän piristeli heinän kulmuja isoja päiviä pirtin taakse ja metsän reunaan, haki hevosen hännästä jouhia, joista valmisteli ansoja lautapalasiin. Ne lautapalaset hän sitten peitti kulumilla ja virneillä, että ansat jäivät näkyviin. Kinokset kun vielä olivat maassa, tulivat lintuset kernaasti pälvipaikkoihin ja tarttuivat arvaamatta ansoihin. Silloin Juho, pirtin akkunasta kun vahtaili, juoksi nopeasti päästämään saalistaan, joita välisti tarttui useampia yht'aikaa. Niitä hän sitten pani häkkeihin, nimittäin niihin, joissa oli puiset vartaat, kirkko-häkkiin ei hän raskinnut panna muita kuin punatulkkuja sitten kun niitä saisi. Häntä huvitti sanomattomasti varpusten räpäköiminen ja pelko häkeissä ja silloin oli ilo ylimmillään, kun häkeissä syntyi kiivas tappelu. Tuntikaudet hän niitä vahtaili, naureskeli ja tuumaili.
Kylän pikkupoikain paras ystävä oli Juho. He kulkivat Kumpulassa lintuja katsomassa ja innostuivat Juhon puheista He kärttivät kokoon rahaa, ostivat Juholta lintuja ja usein häkkiäkin. Siten sai Juho melkoisen hinnan häkeistään ja lintujen hinta vaihteli sen mukaan kuinka harvinainen lintu oli.
Juho päätti lähteä jonakin varhaisena aamuna kauvas suon taakse korkealle harjulle koettamaan jos siellä olisi punatulkkuja, mökin ympäristöllä kun ei näkynyt, ei kuulunut yhtään. Sieltä oli hän muinakin vuosina saanut, kun ei missään muualla ollut. Ja sen tiesi Juho jo vanhastaan, että kun kerran yhden saisi, kyllä sitten saisi muitakin.
Muutamana kauniina kevät-aamuna hän sitten varustausi aijotulle retkelle. Oli suvennut edellisinä päivinä ja nyt oli kylmännyt, että hanki kantoi metsässäkin. Oli hyvin varhainen. Muissa mökeissä nukuttiin vielä ja nukkumaan jäi Hentikin ja lapset. Aurinko teki nousuaan, näkyi soma rusko vuoren takaa, jota kohti Juho läksi häkkineen. Häkin oli hän pannut kelkkaan, jota veti perässään väännetystä vitsasta, joka juoksi olkapään yli ja kainalon alatse, tehden vetämistä varten sopivan silmukan.
Ja koira tietysti seurasi mukana.